keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Agilityn Euroopan -mestaruuskisoja seuraamassa, sillä aikaa Flaksiin on asennettu lisää osaamista

Tulipa pyörähdettyä Unkarissa. Siellä oli kuulemma agilityn EO-kisojen aikaan jotain muutakin ohjelmaa tarjolla, ei tosin läheskään yhtä tärkeää kun meidän fanimatkan kohde. ;) Siitä huolimatta mennen tullen F1-kansaa oli koirakansaa enemmän lennoilla. Pisteet yhdelle rallipariskunnalle siitä, että he meihin Budapestissa törmätessään kysyivät Elviksen menestystä. Paula ja Elvishän olivat hienosti kahdeksansia!


Anu ja Nipsu puolestaan ovat Euroopan neljänneksi paras minikoirakko. Ja Sami ja Eve kymmenenneksi parhaita. Kolme suomalaista  minikoirakkoa siis kympin kärjessä! Kyllä Suomessa on kova minikoirakoiden taso! Mahtavaa!

Unkarin reissu oli kaikinpuolin antoisa ja mukava. Huippuagilityn lisäksi uusi maa oli mukava nähdä, ja nähtävää riittikin, jäipä vielä seuraavaan kertaankiin. Tällä kertaa tuli pikaisesti katsottua pääkohteet Kaposvarista, Balaton-järveltä ja Budapestistä.



Fanni ja Frida olivat vanhempieni ja Roopen hoidossa Mäntyharjulla. Suurkiitos jälleen! Flaksi puolestaan pääsi aktiivilomalle Soilen ja Pajun, Pihlan ja Potun luo. Hienosti oli pikku neiti sopeutunut uuteen laumaan ja lauman tavoille. Nyt Flaksi osaa tulla lujaa luokse vaikka kesken painileikin! Ohjelmistoa on päivitetty, mahtavaa - kiitos! Aktiiviloma sisälsi myös painileikkejä muiden pentujen kanssa. Ei ihme, että vähän välillä väsytti. Aina ei tosin päässyt omaan yksiöön nukkumaan ;)



Flaksi on kasvanut viikossa huimasti. Neiti on melkein Fannin ja Fridan korkuinen, siis lähes 32 cm korkea. Ja korvat, ne pyörii kun ropelit! ;)


sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Kuumia päiviä: mansikoita, mustikoita, treeniä, leikkiä ja agilitykisat

Ei. En ole kerännyt mansikoita enkä mustikoita. Ahkera äitini keräsi paahteessa mustikoita, ja Flaksikin niitä maisteli. Tänä aamuna neiti debytoi hakemalla mansikkamaalta omatoimisesti mansikan! Meille molemmille maistuu nuo kesän herkut!


Tämän lisäksi Flaksi on leikkinyt ja naksutinkouluttautunut torstain ja perjantain aikana.Treenikuvioihin kuuluu istuminen, maahanmeno, luoksetulo, lelun hakeminen, lelusta irroittaminen, kuonokosketus alustaan ja muuta pientä kivaa. Flaksi tarjoaa istumista joka paikkaan! ;) Leikkiseurana isot Fanni ja Frida ja Roope.  Myös Roope, Fanni ja Frida ovat saaneet piha-agilitata.









 Lauantaina ja sunnuntaina pyörähdimme Mikkelissä Rantakylässä kisoissa. Juoksin kaksi rataa sekä Fannin että Fridan kanssa! Fridan kanssa teimme eilen jopa  yhden puhtaan onnistumisen, sij. 5. Ihanneaika alittui -10,53 ja Fridan etenemä oli 4,56. Oli se hienoa, sillä onnistumisella elän pitkään! Tästä näet tuon kirmaisun. Eipä sillä, tämän päivän hyllyradatkin oli oikein hauskoja.  Flaksi oli oikein reipas kisaturisti. Moikkaili uusia ihmisiä, rakasti lapsia ja näkipä pikaisesti Hemmo-veljenkin. Nyt nukumme näissä maisemissa.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Rokotuksilla ja Hemmon luona kylässä

Kun isäntä kurvailee enonsa kanssa fillarilla ympäri Suomea me tytöt touhuilemme ihan akkaporukalla. ;) Tai no, onhan meillä Roopekin vahvistuksena kun täällä mökillä ollaan. Kotona käydessä kerkesin pyöräretkeilijöiden matkaan lähettämisen lisäksi ostaa ja pakastaa mansikat ja huomata, että kasvaa siellä meidänkin pihalla ainakin jotakin.






Eilen ennen lähtöä Flaksi kävi rokotuksilla. Ihan tosi reippaasti neiti suhtautui eläinlääkäriin ja rokotukseen. Olihan se hienoa, kun tällä kertaa eläinlääkäri huuteli muita huoneeseen vaan pentua ihailemaan, kun joskus Fannin kohdalla on tarvittu enemmänkin lisäkäsiä. ;)

On kuulemma varmasti maailman söpöin pentu ja avoimin rotunsa edustaja. ELL oli innoissaan, kun kerroin, että näitä on 7 lisää! Hampaat on ok, kasvusuunta on kääntynyt oikeaan suuntaan, ja pieni kuoppa ikenessä ei haittaa kun limakalvot on ehjät. Kaikin puolin kunnossa oleva, rakenteeltaan ikäisensä mukainen ja hyvä, luonteeltaan erinomainen ekassa rokotuksessa olija (reipas toim. huom.) ja sopivassa lihassa oleva pentu. Siinä meidän "tuomio". Kuukauden päästä uudestaan.

Tänään kävimme Ristiinassa Flaksin Hemmo-veljen luona. Ihan mahtavat painit oli sisaruksilla! Lyylikin tutustui Flaksiin, ja oli sitä mieltä, että pienelle neidille on parempi sanoa nätisti pari valittua sanaa. :)







Lisäksi on touhuiltu pihapiirissä ja kävinpä mattopyykilläkin.




 

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Teemun ja Fridan Mikkelin kisaratoja

Kiitoksia Karoliinalle kuvaamisesta! Tässä Teemun ja Fridan Mikkelin kisaratoja.

http://youtu.be/IhrD_fnQffw

http://youtu.be/mQmKb-xzkTg

 http://youtu.be/8m7SsLmUDT4

Tällä hetkellä kotona on hiljaista kun huopatossutehtaassa. Kaikki koirat koisii. Teemu on Antti-enon kanssa polkupyöräturneella. Ensimmäisen päivän kohteena Räyskälän motelli, Loppi.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Synttäritytölle 5/5 nollaa!

Frida se tempaisi Teemun kanssa helteessä Mikkelissä tänäänkin puhtaat radat, eli kaikkinensa 5 nollarataa viikonlopun aikana. Jee! Hienoa! Erityisen iloista, että Frida jaksoi painaa tuossa kelissä, se kun ei aina ole ollut Fridan vahvimpia puolia.

Muu lauma jäi tänään mökkeilemään. Fannista ei ollut kisaajaksi, vaan vanha neiti oli aamupäivän valitettavan pahoinvoiva. Nyt jo iskussa! Muut koirat onneksi kunnossa myös! Ehkä neiti rikkaimuri on TAAS vaan kiskonut suuhunsa jotakin sinne kuulumatonta...

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Ruotsin Frida 6 vuotta!

Ihan lomalla ollaan, kun kokoajan olen ajatellut, että Frida-pieni täyttää kokonaiset 6 -vuotta lauantaina, joka on 11.7.2014. Ihan hyvä muuten, mutta tuo tärkeä päivähän oli tietysti jo perjantaina. Frida ei onneksi laittanut pahakseen juhlien pientä siirtymistä. ;)

Synttäritunnelmointiin on kuulunut siirtyminen Laukaasta Mikkelin kautta Mäntyharjuun.


 Mikkelissä Frida ja Teemu tekivät kaksi hienoa nollarataa, eli tupla kasassa. Toisella radalla sij. 2 ja toisella sij. 7. Fannin kanssa hauskuuttelimme hyllyradan. Vanha neiti ei taas suostu sitten odottamaan lainkaan lähdössä. ;) Mukana kisatunnelmaa haistelemassa olivat Roope ja Flaksi. Roope osaa olla tosi hienosti kisapaikalla mukana, vaikka ei niin kokenut reissaajakonkari olekaan. Hyvä Ropsu! Flaksi pääsi tuuraamaan Fridaa palkintopallille.

Kisapaikalta pääsi sangen kauniisiin lenkkimaastoihin.


Flaksi tapasi kisapaikalla muutamia tuttujen koiria. Tämä pentu on Flaksia viikon vanhempi ihanuus!



Mukavasti kohdattiin taas uusia ihmisiäkin. Ja saatiin sovittua leikkitreffit Hemmo-veljen luoksen Ristiinaan.


Kotimatkalla kävimme uimassa, tai minä ja Fanni ja Frida kävimme. Flaksi ei tällä kertaa rohjennut, eikä Roope ja Teemu.






Märkä se oli silti Flaksikin. ;)



Aholassa avattiin paketit. Fridalla asiassa ei kauaa nokka tuhissut, mutta Roope oli paketinavailussa melkoisen maltillinen. ;) Kumpikin sai oman vinkuvan kongin tennispallon aksaharjoituksia silmällä pitäen.

Pääsimme avaamaan myös Flaksille saapunutta postia, kiitos Erna, Flaksi ja paketti ovat kohdanneet! Hieno reppu upeine sisältöineen! Lisäksi Flaksille saapui tänne myös hieno Nutrolin -nimikyltti pantaan laitettavaksi. Kiitos Nutrolin-tiimille!

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Läpimurto Fridan kanssa

Nyt olen tyytyväinen rekkuihini. Läpimurto Flaksin ja Fridan leikeissä tapahtui keskiviikkona kotona. Flaksihan leikkii kun kunnon parson! ;) Video kannattaa katsoa äänet päällä.

Fannin kanssa leikit ovat sujuneet jo pidempään. Kolmikkona noita ei kuitenkaan ole tohdittu vielä painimaan laskea, isot kun ovat sille päälle sattuessaan tuli  ja leimaus. Yksitellen pennun kanssa leikkiminen sujuu upeasti. Tässä Flaksi ja Frida.







Keskiviikkona Marjo-työystävä kävi kylässä Flaksia moikkaamassa ja kesäkuulumisia päivittämässä. Kesä ja mansikat! Namskis!
Torstaina ajelimme Laukaaseen ja täällä painit jatkuu. Välillä Flaksi on koirakoulussa naksutinkoulutuksessa, ihan perusjuttuja kuten istumista, maahanmenoa, pöydällä seisomista, luoksetuloa, lelun hakemista, lelusta irroittamista...Fannin ja Fridan turkit, kynnet ja hampaat on jo tänään puunattu. Vielä olisi Flaksilla kauneussalonki. Kyllä näiden koirien kanssa touhutessa saa kulumaan ihan koko päivän.




Hihnakävely on vielä harjoittelemista myös, mutta aika hienosti Flaksi tarjoaa jo lenkillä katsekontaktia. Vielä kun saisin palkattua oikeaan aikaan, eikä neiti kerkeäisi ponnistamaan pystyyn kun minä vielä kaivan nameja.




Eilisen mutakylvyn päätteeksi isot päätyivät suihkuun, mutta kylpemiseen hienostuneemmin suhtautunut Flaksi säästyi suihkulta.
Kun minä touhusin koirien kanssa taikoi anoppi upean mansikkakakun. Kyllä kelpaa! Loppuun vielä kuvakirjoa päivän leikeistä.