torstai 27. huhtikuuta 2023

Vastoinkäymisiä

 Tämä koko elämä

yhtä surun ja ilon vuorovettä,

rumuuden ja kauneuden kamppailua, 

hyvän ja pahan painia.

Vääjäämättä tulee

mitä tullakseen on,

kuin pilvet, tuuli ja tähdet,

kuin yön jälkeen aina aamu, 

pimeyden jälkeen valkeus. 

-Sinikka Svärd-

Kevät etenee, mutta ilon lisäksi olemme kokeneet myös surua ja harmistusta. 



Meillä on vastoinkäymisiä harrastusrintamalla. Team Flaksin toisiin maajoukkuekarsintoihin osallistuminen on kovasti katkolla. Meillä saikutetaan taas. Tällä kertaa Flaksi. Hän ei onneksi ole arkielämässä kipeä, ja jalan oireilu on rajoittunut muutamaan kertaan levon jälkeen huhtikuun alussa. Koiran hyvä fyysinen kunto ei estänyt tätä vammaa. Vamman syy on epäselvä, voi olla joko agilityperäistä tai arkiryntäilyperäistä. Jokatapauksessa, oikean takajalan kaksoiskantalihaksen repeämä, onneksi varsin pieni vamma, vaikka nimitys kuulostaakin raflaavalta. Katsotaan, saadaanko Flaksi kisakuntoon missä vaiheessa. Koiran fyysinen kunto ja vamma huomioon ottaen agilityn lopettaminen ei ole siis vielä (suoraan) listalla. Pitäkää peukkuja nopealle toipumiselle! Muistakaa nauttia ja iloita jokaisesta radasta rakkaan harrastuskaverinne kanssa! Meillä on onneksi kuntoutumisessa apuna ihan paras tiimi eläinfysioterapeutti Patricia Hirn ja Ketterä Kettu/Jossu. Tarkan kuntoutusohjelman lisäksi käymme kolmesti viikossa laserhoidossa Järvenpäässä. Hyvä tästä vielä tulee, mutta aika näyttää, millä aikataululla! Ainakin EO-reissulle Tanskaan tähdätään ihan täysillä.




Flaksi sisaruksineen täytti 22.4. 9 vuotta. Upea timanttityttö, kotona rauhallinen, harrastuksissa tulta ja tappuraa! Toivomme Flaksin kulkevan menossamme mukana vielä pitkään. 


Flaksi juhli synttäreitään juhlaillallisella. Myös Roope pääsi maistamaan herkkuja. 

Kävin lapsuudenystävän kanssa Torronsuolla tarkkailemassa kevään etenemistä. 










Suolla limenvihreitä olivatkin havupuut. Nyt samaa väriä näkyy omassa pihassa pienissä lehdissä. 








Arjen täyttää koiran kuntoutuksen lisäksi puutarhan pihatyöt ja työn kevätkiireet. 



Ei muuta kun hyvällä tsempillä eteenpäin!

Elämä on arvaamatonta.
Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää.
-Eeva Kilpi-



lauantai 8. huhtikuuta 2023

Hyvää pääsiäistä!

 Hyvää pääsiäistä! Ainakin Nummisissa on huikean hieno pääsiäissää. Tänään on aurinkoinen ja tyyni keli, linnut laulavat ja kevään etenemistä on mukava todistaa äänimaailman ollessa monenmoista lauleskelua, puputusta ja kiekumista pullollaan. Lumetkin tuntuvat sulavan silmissä. Ainakin kaikkialla muualla paitsi pihassamme pohjoisrinteessä.  Koiratkin lenkkeilivät oikein tyytyväisinä hyvässä säässä.

Pääsiäinen ei sisällä kiirastorstain Steffin treenejä ja tulevia maanantaisia toisen pääsiäispäivän Sannin treenejä enempää agilitya. Vietämme siis kisavapaata viikonloppua lenkkeilyn ja levon merkeissä. 



Kävimme eilen koirien kanssa kiertämässä Sarvikallion lenkin Tuusulanjärven maisemissa. 





Meillähän on siitä erikoinen pääsiäinen, että isäntä on Laukaassa junakyydillä ja loppubändi viettää pääsiäistä kotona. Syynä tähän on viime lauantainen talvirenkaan hajoaminen. Tällä aikataululla ei saatu uusia talvirenkaita, eikä niitä täällä etelässä kyllä oikeasti enää tarvitsekaan, joten autossa on nyt kesäkumit alla. Turvallisuussyistä koko porukan pääsiäisretki vaihtui isännän omatoimiseen sukulointiin ja ketyn koirien kanssa viettämään kotipääsiäiseen. Keski-Suomessa kun on vielä talvisemmat ajo-olosuhteet. 
Viime viikonloppua vietimme myös lauantain osalta eri maisemissa. Me olimme Ropsun kanssa Nummisten pelloilla ja Teemu ja Flaksi olivat Sannin, Marian ja Raisan kanssa JAUn valmennusryhmän kevätretkellä Tallinnassa. Flaksin ja Teemun matka Sannin kyydillä sujui hienosti. Flaksi on hyvä matkustaja, ja autossa häkissä oleminen laivamatkan aikana ei ollut mikään ongelma. Meilläkin oli Ropsun kanssa tuuria matkassa. Pääsimme kotipihaan saakka, ja rengas hajosi vasta kotona. Onneksi ei jääty Helsingin reissulle. 

Tallinnan kisaolosuhteet olivat olleet aavistuksen vaatimattomat siihen nähden, mihin olemme Suomessa tottuneet. Mukavaa oli kuitenkin  ollut. Ensimmäisellä radalla tuli 10 (esteen ohitus ja takaakiertopäällejuoksussa esteen ohitus). Toisella radalla tippui rima ja Flaksi nappasi puomivitosen. Sillä oli kuitenkin saanut kolmannen sijan. Viimeinen rata oli nolla, mutta aikaa oli tuhraantunut unohtuneesta putkijarrusta johtuneeseen piiitkään kaarteeseen. Kaksikko oli siis toinen. Muut JAUlaiset kahmivat voittoja ja siis myös palkintoja. Tallinnaan voi kuulemma mennä toistekin kisaamaan. Tallinnan radoista on kaksi videomuistoa, nollarata puuttuu. 






Koirat touhuilevat omiaan, lenkkeillään,  minä olen siivoillut ja lukenut ja kuunnellut kirjoja. Mikäs tässä. Menee se pääsiäinen näinkin. 
Lisäksi katselen kesän Tanskan reissun kuvioita. Team Flaksihan nappasi paikan EO-joukkueeseen heti ensimmäisistä karsinnoista. Tässä vielä Koirakuvat.fi/Jukka Pätysen kuvia noista karkeloista.




Ja vielä kerran Jukan kuvina myös JAUn SMjoukkuekultamitalimedit: Laura ja Remu, Valtti ja Annina sekä Flaksi ja Teemu. 

Levollista hyvien fiilisten pääsiäistä joka suuntaan!