sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Ensimmäinen adventti

Työviikko maskin kanssa sujui ihan ok. Toki puhuminen ilman maskia olisi huomattavasti mukavampaa ja kevyempää puuhaa, mutta näillä nyt mennään. Maskin käyttöön on onneksi tottunut jo hallilla ja kaupassa käydessä. Toivottavasti välttyisimme muilta kouluarkea rajoittavilta rajoituksilta ennen joulua.

Iltaisin olemme käyneet hallilla Ropsun ja Fridan kanssa hummailemassa. Hirvittävän hauskaa on kaksikolla aina puuhamaassa. Innokas haukku alkaa takakontissa kun käännytään hallin pihaan. Keskiviikkona oli tämän vuoden viimeiset vetämämme treeniryhmän treenit. Uudet rajoitukset vaikuttivat niin, että ryhmätreenit on peruttu jouluun saakka. Tässä tilanteessa hyvä niin.

Flaksi oli torstaina Patrician luona fysioterapiassa. Nyt on jumppaohjeita ja neuvot asteittaiseen liikunnan lisäämiseen. Perjantaina oli kontrollikäynti Urheilukoiraklinikalla Emmi Syrjäsen luona. Flaksi on ontumaton käynnissä, ravissa ja käännöksissä. Ponnistaessaan omistajaa vasten varasi painon symmetrisesti takajaloille. Staattiset painonvaraukset olivat myös symmetriset. Oikean takajalan lonkkanivelen ojennus oli alkuun hieman jäykkä,  mutta Emmin jumpatessa passiivisesti niveltä antoi Flaksi hyvin ojentaa sitä. Muiden nivelten ojennukset, koukistukset ja liikeradat olivat ok. Enää ei ollut myöskään turvotusta eikä aristusta.  Ei havaittuja kipureaktioita Patrician eikä Emmin vastaanotolla. Liikuntaa lisätään tarkkojen ohjeiden mukaisesti asteittain. Treenaaminen aloitetaan vasta, kun Flaksi on täysin normaalilla liikunnalla ja oireeton. Treenaaminen aloitetaan myös asteittain, vaikeustasoa vähitellen lisäten. Tällä hetkellä ennuste on se, että helmikuussa voisimme palata varovasti harjoitusten pariin. Sitä ennen keskitymme siis jumppaohjeiden mukaan jumppaamiseen ja lepoon.

Ensimmäistä adventtia on vietetty kotosalla. Isäntä leipoi jouluista porkkanakakkua ja pipareita, joista Flaksi varasti pöydältä muutaman...



Minä kävin kaatamassa kuusen ja koristelin sekä kuusen että vuosikertarisun. 




Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä askartelin Teemulle yllätykseksi joulukalenterin. Hetki meni aamulla, ennen kuin hokasi mitään. 

Lauantaina lenkkeilimme Raisa-ystävän kanssa lähimetsässä. Taas on parannettu maailmaa ja naurettu kuukauden naurut.








Nyt vain lasketellaan kohti joulua ja yritetään keskittyä siihen hyvään, mitä ympärillä on. 

lauantai 21. marraskuuta 2020

Rajoituksiarajoituksiarajoituksia

Ropsun elämässä on rajoituksia. Rajoituksia siinä, milloin ja missä luita saa syödä. Tässä kuvassa tilanne on varsin mahtava, ei yhtään poliisityttöä häätämässä sängyltä. 

Lunta on tullut varsin rajallinen määrä, mutta jo tuo valkeus tuo mukanaan valoa marraskuuhun.





Torstaina Pitkäsen kukkakaupasta haettu ihana kimppu ilahduttaa kotona rajallisen ajan, mutta sen jälkeen voi aina hakea uusia kukkia.
Frida-mummo jaksaa kaahottaa agilityhallissa ilman rimoja omasta mielestään rajattoman kauan. Tällä viikolla mummo on siis päässyt kaahaamaan, ja palvelusväen on pitänyt toimia rajoittimena, ettei mummosta tule ihan köpöakkaa. Kun viikolla on aksattu, voi viikonloppuna keskittyä lepäämiseen. Aamulla sänky piti pedata niin, että siellä nukkui yksi parson.

Viikonloppuna nautitaan pienistä ihanista asioista - kukista, kynttilöistä, koirista, kirjoista, hyvästä ruuasta ja kotona olosta. Neljä maanantaita jouluun - varsin rajallinen määrä, kun mahtuu yhden käden sormiin. Saa nähdä mitä kaikkea rajoituksia ennen joulua vielä kerkeää tulemaan. Maanantaina mennään koronatilanteen vuoksi töihin maskit päässä. Seuramme taloudelle todella tärkeät kisat joulukuulta on pakko siirtää. Katsotaan kauanko halli saa ylipäätään olla auki, ja millä säännöillä. Ja kauanko seuran talous tilannetta kestää, voi että.
Perjantaina Ropsu esitteli fannimaisuuksia hallissa ja rajoitti kotiinlähtöä jäämällä lelun kanssa putkeen. Ai että nauratti! Onneksi ei oltu minuuttipelillä ryhmätreeneissä. 







Flaksin elämän rajoitukset jatkuvat. Lenkkeillään edelleen 15 min kerrallaan, yhteen puolen tunnin lenkkiin päivässä on lupa. Neiti pomputtelee valitettavasti oikeaa takajalkaansa hetkittäin liikkeessä ja erityisesti liikkeelle lähdön hetkellä. Viime tiistaina Flaksi kävi fysioterapeuttivelho Patricia Hirnin käsittelyssä. Patrician tarkat silmät bongasivat, että Flaksi kiertää oikeaa takajalkaa ulkokautta, polven käyttö on tehotonta ja lonkan ojennus on vajaata. Flaksin selkä on kovasti  juntturassa. Flaksi vastasi hyvin käsittelyyn, ja on käynyt fyssarin jälkeen jo kaksi kertaa taas laserissakin. Maanantaina jälleen. Ensi perjantaina sitten kontrollikäynnit lääkärissä ja fyssarilla - katsotaan minkälainen kuntoutussuunnitelma sitten saadaan. Tässä vaiheessa ennuste on, että keväällä varovasti agilitya aloittelemaan....Uudellamaalla ei nyt kyllä kisata muidenkaan toimesta koronarajoitusten takia. Katsotaan, missä vaiheessa kisailu ylipäätään voi jatkua. 

Onneksi kotona on kiva olla!

Tässä Ropsu testaa keskiviikon treeniryhmämme rataa Teemun kanssa. 



sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Peris on täällä!

 Tänä viikonloppuna pääsimme viikon myöhässä juhlimaan isäni marraskuun juhlarypästä. Kakku maistui, seura oli erinomaista ja saimme rentoilla olan takaa valmiin pöydän ääreen purjehtien ja hengaillen. Lämmin kiitos! 💛


Nappasimme Ropsun matkaamme etelän lomalle. Suunnitelmissa siis agilitya Ropsun kanssa ja Frida-mummon kanssa.  Flaksi-parka alkaa olla ihan kyllästynyt elämäänsä, kun lenkitkin on niin lyhyitä. Nurmaan maisemissa kävelimme pikkuisen enemmän - mutta vain pikkuisen. Tiistain fysioterapiareissua odotamme kovasti. Saa nähdä mitä Patricia sanoo tilanteesta, ja minkälaisilla ohjeilla jatkamme tästä eteenpäin.

Heinolan Heilasta löytyi ihana uusi Korujajakransseja -kranssi joulunodotukseen.