sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Ensimmäinen adventti

Työviikko maskin kanssa sujui ihan ok. Toki puhuminen ilman maskia olisi huomattavasti mukavampaa ja kevyempää puuhaa, mutta näillä nyt mennään. Maskin käyttöön on onneksi tottunut jo hallilla ja kaupassa käydessä. Toivottavasti välttyisimme muilta kouluarkea rajoittavilta rajoituksilta ennen joulua.

Iltaisin olemme käyneet hallilla Ropsun ja Fridan kanssa hummailemassa. Hirvittävän hauskaa on kaksikolla aina puuhamaassa. Innokas haukku alkaa takakontissa kun käännytään hallin pihaan. Keskiviikkona oli tämän vuoden viimeiset vetämämme treeniryhmän treenit. Uudet rajoitukset vaikuttivat niin, että ryhmätreenit on peruttu jouluun saakka. Tässä tilanteessa hyvä niin.

Flaksi oli torstaina Patrician luona fysioterapiassa. Nyt on jumppaohjeita ja neuvot asteittaiseen liikunnan lisäämiseen. Perjantaina oli kontrollikäynti Urheilukoiraklinikalla Emmi Syrjäsen luona. Flaksi on ontumaton käynnissä, ravissa ja käännöksissä. Ponnistaessaan omistajaa vasten varasi painon symmetrisesti takajaloille. Staattiset painonvaraukset olivat myös symmetriset. Oikean takajalan lonkkanivelen ojennus oli alkuun hieman jäykkä,  mutta Emmin jumpatessa passiivisesti niveltä antoi Flaksi hyvin ojentaa sitä. Muiden nivelten ojennukset, koukistukset ja liikeradat olivat ok. Enää ei ollut myöskään turvotusta eikä aristusta.  Ei havaittuja kipureaktioita Patrician eikä Emmin vastaanotolla. Liikuntaa lisätään tarkkojen ohjeiden mukaisesti asteittain. Treenaaminen aloitetaan vasta, kun Flaksi on täysin normaalilla liikunnalla ja oireeton. Treenaaminen aloitetaan myös asteittain, vaikeustasoa vähitellen lisäten. Tällä hetkellä ennuste on se, että helmikuussa voisimme palata varovasti harjoitusten pariin. Sitä ennen keskitymme siis jumppaohjeiden mukaan jumppaamiseen ja lepoon.

Ensimmäistä adventtia on vietetty kotosalla. Isäntä leipoi jouluista porkkanakakkua ja pipareita, joista Flaksi varasti pöydältä muutaman...



Minä kävin kaatamassa kuusen ja koristelin sekä kuusen että vuosikertarisun. 




Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä askartelin Teemulle yllätykseksi joulukalenterin. Hetki meni aamulla, ennen kuin hokasi mitään. 

Lauantaina lenkkeilimme Raisa-ystävän kanssa lähimetsässä. Taas on parannettu maailmaa ja naurettu kuukauden naurut.








Nyt vain lasketellaan kohti joulua ja yritetään keskittyä siihen hyvään, mitä ympärillä on. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti