sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Fridan kisat

Ei merkintöjä kisakirjaaan. Hankalaa hyppäämistä, mutta kolmatta rataa kohti kuitenkin paranevaa menoa. Ja Fridalla näytti olevan kivaa! :)

Eka rata

Toka rata

Kolmas rata

lauantai 27. helmikuuta 2016

Loma lopuillaan

Äkkiä se viikon loma hujahtaa kotosallakin. Varsinkin, jos päivittäin käy vähintään kerran siellä toisessa olohuoneessa agilityhallilla. Arkea jatketaan kolmen koiran laumalla. Roope on siis palautettu aktiivilomaltaan kotiin. Kiitos koiran lainasta!

Teimme pikapyörähdyksen Laukaaseen Neroa moikkaamaan. Hieman lenkkeilyä Laukaan talvimaisemissa ja koirien touhujen seurailua sekä sukulaisten kanssa rupattelua. Mukavaa oli. Flaksi pääsi kouluttamaan melkoisen reipasta suomenpystykorvan alkua. Myös Nooran x-rotuinen Ringo kävi moikkaamassa. Ronja-springeriä ei olisi voinut nuorempien koirien touhut vähempää kiinnostaa. ;) Flaksi ja Nero leikkivät.



















Hieman väsähtänyt lauma on kotona. Päivän ohjelmassa Fridan aksaa.

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Agilityloma

Toiset viettää hiihtolomaa, toiset agilitylomaa. On kyllä ollut oikein kivaa. Pieniä täsmäiskuja hallille keppi- ja kontaktiprojektien merkeissä. Ja ihan kunnon treenejäkin. Älkää huoliko, koirat saa myös lenkkiä ja lepoa! :) Roopen keppiprojekti on ihan hyvässä vaiheessa. Tänään meni kymmenen irtokeppiä. Vireeseen joutuu kyllä kiinnittämään huomiota. Kun alkaa kiehumaan yli, loppuu ajattelu, vaikka lopulta pystyy vaadittaessa kuitenkin tekemään. Täytyy rauhoittaa treenit kun alkaa keittämään, pyytää vaikka jotain helppoa muuta temppua.

Tänään oli siitä outo päivä, että vuosien tauon jälkeen mulla oli migreeni-tyyppinen päänsärky, joka vaikeutti treenejä. Onneksi Teemu teki Roopen kanssa kepit ja muutenkin suurimman osan, lämmitteli ja jäähdytteli juniorit kun minä istuin pipo silmillä autossa. Kun pääsin kotiin, otin parin tunnin tirsat. Keinua yritin kuitenkin itsekin tehdä. Periksi ei anneta. Roope teki hienosti. Aluksi niin kovasti arveluttanut katapultti menee jo matalana hieman avustettuna. :) Unilta heräsin tuoreen pullan tuoksuun. :)

Myös Flaksi teki kepit. Niitä erikoistilanteita sitten vaan jatkossa mukaan treeneihin Keinu etenee myös Flaksilla ja puomi.

Roopen kanssa pääsin tuuraamaan Teemua ja Fridaa Timo Rannikon treeneihin. Oli kyllä kivaa, vaikka takaakierrot tuottivat yllättävää päänvaivaa. Uutena juttuna harjoiteltiin poispäinkääntöä. Parasta oli se, että Roope irtosi hienosti putkeen!

Sanna Lehtonen oli kouluttamassa JAUn kouluttajia. Flaksi ja Roope pääsivät Sannan treeneihin. Kaikki tekivät saman lämmittelyrundin, jonka jälkeen sai valita pari omaa treenipätkää. Kivaa, kun samaan rataan oli neljä erilaista vaihtoehtoa. Molemmille junnuille oikein hyvää treeniä. Flaksi liikkui napakasti.  Treenipätkässä onnistui hienosti yhteistyö käännöksessä ohjaajan valssin ja Flaksin pituuden käännöksen muodossa. Kun ohjaaja vaan muistaa tehdä kunnollisia pehmeitä lähetyksiä, niin Flaksi irtoaa jo mukavasti esteille. Liian nopeat töksähtävät suunnanmuutokset eivät neidille kelpaa. Puomia voi tehdä jo osana rataa, ainakin kun siltä jatketaan suoraan. Myös Roope sai Sannalta kehuja hyvästä asenteestaan ja estefokuksestaan. Kivat treenit! 
(Ohjaajaan tarttee ehkä asentaa äänenvaimennin...)







sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Päivän NAS

Teemulla ja Flaksilla oli ollut oikein mukavaa leirillä. Teemu Linnan treenit oli menneet napakasti, ja Flaksi on kyllä edistynyt aksailussaan. Ohjaaja joutuu ihan juoksemaan neitosen kanssa.
Leenan treeneissä A:ta tehtiin toista kertaa. Hyvin oli sujunut sekin. Pitää vaan katsoa, ettei neiti opi tekemään ilmalentoja, vaan todellakin juoksee... 

Rusakko

Olipa kerran rohkea ja kokeilunhaluinen rusakko. Ehkä myös huumorintajuinen. Se päätti näet lenkittää omakotitalon pihassa aidan takana olleita koiria. Niinpä se loikki metsän puolella aidan viertä ees taas ees taas metelöivän mittelin ja pärisevän parsonin sinkoillessa perässä. Kun rusakko sai leikistä tarpeekseen, se päätti poistua metsän siimekseen. Ja jatkoi siellä onnellisena elämäänsä.


Ilmeisesti joissakin asioissa on agilityn saralla edistytty

...kun kouluttajaa itkettää, "ei tuo voi olla se sama koira, joka ei kestänyt yhtään ohjaajan liikettä". ;) Tai sitten se oli vaan se täysin väärään paikkaan eksynyt hiiri, jota Jenna yritti suojella hurjalta Flaksilta. Viikko on kulunut agilityn  merkeissä.

Maanantaina oltiin OT-ryhmämme treeneissä, minäkin ensimmäistä kertaa Roopen kanssa paikalla. Ja eipä ollut tällä kertaa lainkaan bakelseja, eipä vähän epistä. ;) Flaksi teki hyppytekniikkaa. Kun kierrokset nousee, meinaa neiti loikkia pitkillä loikilla suoraan palkalle esteväleistä välittämättä. Ensimmäistä kertaa kokeiltiin myös  madallettua A-estettä. Ensin tuli melkoisia loikkia harjan yli, mutta sitten askeleet alkoivat löytymään ja hommaan tuli jokin järki. Keinua tehtiin myös muutaman toiston verran matalana liikkeellä, liike ei tunnu olevan mikään juttu. Myös Roope suhtautui keinun paukutteluun jo huomattavasti rohkeammin. Pussi ei ollut mikään juttu Roopelle, ja kepitkin sujuivat kuudella kepillä ihan mallikelpoisesti. Pieniä täsmäiskuja Roopen keppien ja kontaktien opettamiseksi onkin tehty useampaan kertaan viikon aikana, kun jätkä kerran on meillä. Ehkä se keinukin siitä pikkuhiljaa... Vaikka välillä meneekin vähän höyryämiseksi. :D Ihan luksusta kun hallille on vaan kymmmenen kilometriä matkaa!



Keskiviikkona oli Jyrän vuoro treenata Leenan kontaktikurssilla. Mattoprojekti etenee ihan mukavasti, ja saatiin monta hyvää osumaa, vaikka ohjaajan liike onkin vielä melkoinen häiriö. Myös Fanni ja Frida ovat päässeet hallille. Ja kaikkia toistoja Fridakaan ei loikannut. ;) Ja onhan me toki käyty kouluttamassa mölliryhmää, eli hallilla vietetään aikaa melkeen yhtä paljon kun kotona.  Mutta mikäs siinä. :D

Teemu ja Flaksi viettävät viikonloppua NAS-leirillä ja minä loppulauman kanssa kotona. Leirin paritehtävässä Teemu oli sheipannut Päikkiä avaamaan suunsa ja Päikki Teemua taivuttamaan käsiään puolelta toiselle, ilman suullisia vihjeitä, ihan vaan oikeasta tarjotusta toiminnasta palkkaamalla. Ihan hauska ja käyttökelpoinen harjoitus palkkauksen miettimiseen! Tiian treenirata oli ollut haastava, ja siinä oli ollut paljon hyvää uutta opittavaa. Vihkoon on kirjattu taas monta kotiläksyä. Esimerkiksi keppien osaaminen on vielä alkutekijöissään erinäisten ansaesteiden ja kulmien ja ohjausten osalta. Rytmi alkaa olla jo kohdallaan.  Kylkikuljetuksia oli jälleen treenailtu, ja kertaalleen ohjaaja kompuroi jalkoihinsa niin, että teki kesken kaiken takaperinkuperkeikankin. Onneksi tällä kertaa ei tarvittu Omasairaalaa. ;)

Marin treeneissä oli tehty saksalaista ja valssia ja ylipäätään ohjauksen jälkeen irtoamista, just sitä, mitä Flaksi tarvitsee.

Me kotijoukot olemme tarponeet pitkiä lenkkejä lumessa, eikä muuten  ole ollut ruuhkaa reitillä. Kun lenkin jälkeen tekee lumityöt ja kantaa puita sisälle, onkin päivä yllättävän nopeasti taputeltu. Eli menee siis joutuisasti hiihtoloma kotosallakin. :D Lunta alkaa olla ihan riittävästi. Illaksi väkästelin sushia, jota oli kiva napostella saunan jälkeen.








 Ilmeisesti ohjelmaa on ollut riittävästi, kun treenien, lenkkien, painileikkien ja talon ympäri juostujen kunniakierrosten jälkeen jengi makoilee.









sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Hyvä ystävänpäivä

Hyvä ystävänpäivä koostui rauhallisesta kotona olosta, koirien lenkityksestä, herkullisista vohveleista ja huippukivoista Nina Mannerin treeneistä.

Martti toi ystävällisesti Jyrän treeneihin, ja Teemu sai Ninalta hyviä vinkkejä Jyrän jarruihin.  Teemulla on ländereissä kaksi täysin erilaista ohjattavaa, siinä missä Jyrä osaa upeasti irrota, lukea rataa ja suorittaa itsenäisesti pitää tätä Flaksille vahvistaa edelleen. Flaksi taas kääntyy napakasti, siinä on Jyrän harjoiteltava asia. Hienoja onnistumisia tuli kummallekin eilisissä treeneissä. Flaksi teki ensimmäistä kertaa ikinä ohjatuissa treeneissä puomin osana ratatreeniä, ja olikin asiasta hieman ihmeissään, mutta hienosti teki kuitenkin. Osumat oli yläosumia, mutta siitä ei olla uuden tilanteen takia huolissaan.

Roope on kyllä mennyt kanssa hienosti eteenpäin ja lukee mukavasti rataa ja tulee ohjauksiin. Rimakin tippui (ja sain haukut) minun takia kun olin pyörityksessä myöhässä. Muuten oli mukavan sujuvaa menoa. Hyvä Ropsu!

lauantai 13. helmikuuta 2016

Padam!

Perjantaina puomia, Heinin sanoin padam! :) Oli kivaa. Yhden kerran tuli kyllä loikka, eikä osata sanoa videon perusteella, että miksi. Kuka osaa? Se huomattiin myös, ettei ihan jokaista keppiväliä aina kerkeä. ;)  Vaan eipä ollut Flaksi ainoa, joka pääsi puomeilemaan. Osaa se vanhuskin loikata!  Ja osua. :) Fannilla oli niin kivaa. 
Fridakin voi osua jos käsi osuu kohdalleen. ;)




Tänään tuli poikakin taloon, eli vanhempani ystävällisesti toivat Roopen meille treenaamaan. Roopea odotellessa tytöt pisti painiksi. Flaksi tuumi, että oli kyllä aika huRRRRRjaa! Käytiinkin heti tänään ensin kävelyllä koko porukan kanssa ja sitten hallilla treeneissä junioriosaston kanssa.



Flaksi teki puomille käännöksiä ja keinun alastuloa ja Roope keppejä ja keinuun tutustumista. Roopen kanssa saa edetä katapultilla kyllä hitaanlaisesti, tassun laittaminen hieman notkahtavalle alustalle oli aikasta jännää!

Tähän aikaan täällä kuuluu enää vaan tasainen unituhina. ;)

Hyvää ystävänpäivää ihan kaikille!


torstai 11. helmikuuta 2016

Rokkoa ja reeniä

Intiasta ei tullut mitään ikäviä tuliaisia mukaan, mutta töissä jyllännyt lastentauti (aikamme vitsaus) iski minuun heti kun pääsin kotimaan kamaralle. Työterveydessä todettiin, että ihan oppikirjaversio enterorokosta oireineen on kyseessä. Jatkoin siis eilisen ja tämän päivän kotosalla sairaslomalla. Onneksi taidan päästä rokon kanssa kuitenkin aika vähällä, kuumetta ei ainakaan heti aamusta enää tänään ole, vatsaoireet ja päänsärky ovat helpottaneet ja iho-oireetkin ovat menossa pois. Huh huh. Kutina ei ole kiva juttu.

Teemu ja Flaksi kävivät eilen Jennan treeneissä kurvailemassa. Koipi kestää juoksemista jo hienosti, jee! :)

Viikonloppuna pitää katsella reissukuvia ja taidanpa tehdä kuvista kirjasenkin muistoksi. Kiitos hienosta reissusta iskä!


Suomessa aksattiin kun emäntä oli reissussa

Mukavaa touhua oli riittänyt ja kiirettä oli pitänyt kolmen oman koiran hoidon ja treenien sekä lainakoira-Jyrän treenien ja kisailujen kanssa.

BATin kisoissa oli hienoja pätkiä, vaikka ohjaaja välillä vahingossa harhauttikin Jyrää mm. takaakiertoon. Videolla on todistusaineistoa, mm. hieno persjättö.

Heiluhäntien kisoissa oli menty näin hienosti.

Jennan treeneissä oli treenattu mm. keppejä ja poispäinkääntöä ja oli tainnut jossain kohtaa käydä niinkin, että ohjaaja oli vähän myöhässä.

Kontaktitreeniäkin oli tehty, sekä Flaksin että Jyrän kanssa. Emäntä on kiitollinen hyvästä koiranhoidosta ja iloinen siitä, että isännän polvi kestää juoksemista! JEE! Videoista kiitokset Leenalle ja Heinille. :)

Goa kuvin