sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Ranteet auki-agilitya

Taas tuli kerättyä kokemusta kisakentiltä. Mian sanoin, varsinaista ranteet auki-agilitya. ;) Ropsu antoi perjantain iltakisassa hieman palautetta surkeasta ohjauksesta. Ei kannattaisi ryntäillä ja himmata ennen estettä ilman kunnollista lähetystä. Ei käynyt pahasti, mutta kun verisuonen päältä ranteesta näykkäsee, näyttää tilanne aluksi pahemmalle kun onkaan. Kotkan kisoissa tänään ei tullut kukkia, mutta rata meni kuitenkin astetta paremmin. Lisää vaan treeniä ja kisakokemusta. Siihen nähden minkä verran yhteistä ratatyötä on takana, jokaisesta onnistuneesta pätkästä saa olla todella tyytyväinen, ja olenkin. Roope on hieno pieni mies! Rotuisekseen vauhdikas ja hyvällä moottorilla varustettu. Tässä vielä pätkä tiistain Jennan treeneistä.

Flaksille taas myös lisää kokemusta. Se viimeinen nousunolla kakkosista todella antaa odottaa itseään, ja on monessa kisassa ollut todella pienestä kiinni. Tänä viikonloppuna tuntui, että oli taas kauempana, ja  että moni melko hyvin sujunut asia ei sujunut ollenkaan. Oli radoissa toki paljon hyvääkin, ja lähdössä vire oli tänään astetta parempi. Eihän sinne kolmosiin nyt sinänsä mikään kiire ole, eikä tietysti asiaa, ennen kuin kokonaisuus alkaa pysymään kasassa, mutta kun treeneissä on jo mennyt niin näpsäkästi ja monet vaikeahkotkin asiat ovat sujuneet. Töitä on yritetty tehdä. Niin että kyllä harmittaa, ihan kaikkia osapuolia, mutta ei passaa jäädä siihen tunteeseen vellomaan. Shit happens. Ja sitten eteenpäin.  Positiivisuus on valinta. Eikös se niin ollut? Kyllä se luokkanousu sieltä tulee jos on tullakseen.

Perjantain KKK:n iltakisoissa ekalla radalla ohjaaja taisteli hienosti radan loppuun, vaikka meinasi mennä nenälleen kesken kaiken. Harmi vaan, että oli onnistunut tutustumaan väärin rataan. Toisella radalla ensimmäisen esteen lukitus ei onnistunut.  Hypärillä muun säädön lisäksi yksi ylimääräinen hyppy, mutta alku oli hyvä.

Kotkan kisoissa ei Flaksillekaan kukkasia. Kaikenlaista pientä säätöä. Hypäriltä 10. Samoin ekalta agiradalta. Toiselta agiradalta 15, ei toiminut keinu eikä puomikaan. Niin että jatketaan harjoituksia. Onneksi kesäloma alkaa pian. ;)



sunnuntai 21. toukokuuta 2017

5+5=10 ja 1+1=2

Silleen meni Flaksin Nummelan kisojen tulosrivi ja sijoitusrivi. Ensimmäiseltä radalta, hypäriltä, kielto putkelta. Toiselta radalta, agiradalta, myös kielto putkelta. Kolmannella radalla Flaksi tuli kesken kaiken pois kepeiltä. Ensi viikonloppuna uusi yritys. ;)




lauantai 20. toukokuuta 2017

Kesä tuli!

Lämpö helli perjantaina oikein olan takaa. Lämpömittari huiteli 28 asteen tietämillä, ja koirat hengailivat tyytyväisinä pihassa. Osa varjossa, osa auringossa. Istuskelin iltamyöhään paljussa ja silloinkin oli vielä tosi lämmintä. Hyvälle näytti keli lauantaina ja vielä tänäänkin. Toivottavasti eivät jää tämän kesän ainoiksi lämpimiksi päiviksi.





Tällä viikolla on treenattu Roopen kanssa puomia. Vähän meinaa olla tapana sellainen pompsahtava alastulo, mutta  koitetaan opettaa pojalle, että juosta se vaan pitää loppuun saakka, ei passaa pomppia. Tiistaina käytiin Jennan treeneissä hupailemassa. Roopella oli vauhti päällä, ja kuski meinasi välillä pudota vähän kyydistä. :P

Viime sunnuntain kisoista Fridan kanssa voisi mainita sen verran, että eka rata oli kelpo hylly. Menin onneton ohjaamaan yhden hypyn vain väärin päin. Hyppärillä olikin sitten jo enemmän säätöä. Mutta kivaa meillä oli.

Teemu ja Flaksi tekivät melkoisen kimuranttia kiemuraa Jossun kevään viimeisissä treeneissä. Tuli myös vahvistettua keppiosaamista. Hyvin kuskikin jaksoi flunssasta huolimatta. Tämä yhteistyö jatkuu syksyllä kesätauon jälkeen, se on sovittu!


Viikonloppuun on mahtunut pikkuisen pihahommia, paljussa pulikointia, koirien lenkitystä, epistelyä ja Sana soi Stadissa -tapahtumaa (kirkon musiikkijuhlat). Tuo viimeksi mainittu on ollut isännän ohjelmassa kevään aikana omatoimilaulutreenien muodossa, ja nyt sitten torstaista alkaen yhteistreeneissä ja esityksessä mukana ollen Helsingissä. Olin kuuntelemassa, hieno oli. Ennen Helsingin reissua kerkesin käydä Flaksin ja Roopen kanssa putkirallissa epiksissä. Roopelle oli hieman kuuma keli, joten otimme vain yhden kierroksen. Radalla tuli hieman kieltoja pimeistä putkikulmista, mutta mukavaa oli. Flaksi teki onnistuneet lähtötreenit ja kaksi kiekkaa rallia. Ekalla yrityksellä saimme yhdeltä putkelta kiellon, mutta toinen yritys meni puhtaasti. Saamme kuulemma tiistain treeneissä palkintoja, en kerennyt jäädä katsomaan tuloksia. ;)


Nyt Roopen kanssa oman pihan treeneihin. Aamusta ei ole liian kuuma. :)


lauantai 13. toukokuuta 2017

Puomitreeniä ja Pyhtään kisat

Tällä viikolla on treenattu puomia. Puomilta itsenäisesti eteenpäin esteille irtoamista ja sivulle kääntymistä. Jennan treeneissä tiistaina kepit löytyivät puomin jälkeen oikein näppärästi. Jossun kanssa tehtiin kääntymisiä, ja alkuun pelkkä palkka sivussa aiheutti loikkimista. Onneksi saatiin vahvistettua myös onnistuneita osumia. Myös Heini oli apuna kahden kentän vauhdikkaissa puomitreeneissä. Pyhtään kisoissa eilen olikin juuri sellainen puomilta poistuminen, jota oli ennalta treenattu. Hyvin sujui kisatilanteessa! Lähtö on tosi hankala edelleen, ja vaatii työstämistä. Mutta itse eka rata sujui yhtä pudonnutta rimaa lukuun ottamatta varsin mallikelpoisesti.  Toisella radalla alku onnistui näpsäkästi, mutta puomin jälkeinen virhe sai seurakseen muutakin säätöä. Hyppäri oli taas kelpo menoa, vaikka Flaksi kahteen kertaan samaan putkeen lipsahtikin. ;)

Napattiin Flaksin kanssa Heinlahdessa lämppälenkillä kuva ennen jokaista rataa.



Aurinko paistoi, vaikka olikin hieman viileää. Oikein passeli ulkokisakeli. Erityisen tyytyväinen voi olla siihen, että Flaksi teki mukavasti töitä hiekkakentällä ja irtosi esteille. Sekään kun ei ole mikään itsestäänselvyys. Kisareissulla tuli vietyä myös orvokit mummon haudalle ja ajeltua pizzalaatikoiden kanssa Nurmaalle. Käytiin iltaisella äitienpäivävisiitillä ja napattiin Roope treenileirille kun tyttöjen juoksut on vihdoinkin ohi. Illalla kotiin ajellessamme oli pakko pysähtyä kuvaamaan tätä kaunista maisemaa. Näimmepä yhdellä pellolla hirven pienine vasoineenkin. Hieno kevätreissu siis!





Kohta lähden Fridan kanssa äitienpäiväkisoihin. Roope lähtee kisaturistiksi mukaan. Pojalle on illaksi oma halliaika kyllä varattu ;)


sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Keväisiä hetkiä, luontoretkiä


Pohjoisrinteessä kukkii sinivuokot. Niitä on runsaasti tällä seudulla. Keskiviikkona kävimme kavereiden somepostausten vinkkejä lukeneina Laukkosken luontopolulla. Siellä oli sinivuokkojen lisäksi jo runsaasti valkovuokkoja. Kaunis reitti, lehtomaisemaa. Hieman pitäisi opastusta kyllä päivittää. Onneksi Fanni osaa aina autolle takaisin. ;)
















Omassa pihassa on nautittu hetkittäisestä auringonpaisteesta. Haravointihommien ajaksi valkoiset on laitettava sisälle tai parvekkeelle. Mikä siinä on, että kaikki työvälineet pitää lähtökohtaisesti tappaa? Siis vaikka on noin valkoinen ja kiltin ja lauhkean näköinen.
Flaksi kävi Patricialla ennaltaehkäisevällä fyssarireissulla ja yllätti kaikki olemalla kiltisti aloillaan. Mitään erityisen pahaa jumitustakaan ei löytynyt. Samoilla vartalon hallintaan ja symmetriaan tähtäävillä jumpilla mennään, ristikkäisjalannostoilla, istu ja seiso luutyynyn päällä, peruuttamisella. Itse pitäisi vaan olla ahkera ja myös tehdä noita jumppia oikeasti säännöllisesti. ;)

Eilen oltiin oman seuran kisoissa talkoilemassa ja kisasinpa Fridan kanssa pitkästä aikaa kolme rataa. Ekan radan jälkeen kävin jäähylenkillä niin leveä hymy naamallani, että tutut luulivat minun tehneen onnistuneen radan. Vielä mitä! Onnellinen olo johtui siitä, että mihinkään ei sattunut radan aikana. Kyllä se taas tästä! Pitää vaan olla topakampi ja napakampi, ettei ole ohjauksissa valovuotta myöhässä. Frida oli hieno. <3 No, puomit oli kyllä hitaita, mutta ei jumituta siihen. Tässä eilisen eka rata. Jos on ältsin iloinen siitä, että koira näyttää kerrankin ponnistavan vaivattomasti okserille ja kiljuu kovaa, niin se koiraparka saattaa silkasta säikähdyksestä tuoda sen riman kuitenkin alas. Koskakohan sitä oppisi olemaan hiljaa? :P No ei ainakaan tällä tokalla radalla. Eikä vielä kolmannellakaan... Ehkä ensi kisoissa. Jos vaikka juoksisi oikeasti ja yrittäisi ohjata ajoissa ja ilman pulinoita, siinäpä tavoitetta yhdeksi kisakerraksi. ;) Fridalla oli onneksi kaikesta huolimatta ihan kivaa.



Illalla ihastelimme kuumailmapalloa. Heillä oli hieno lentokeli. Paljukausi on myös avattu! Aika kovasti se vielä vuotaa, mutta onneksi kaivossa on paljon vettä.

Tänään käytiin pitkästä aikaa Jyrää moikkaamassa Ojangossa. Jyrä olikin innokas treenaaja. Flaksi kokeili myös hiekkakentällä juoksemista, ihan on eri laji kun tekonurmella kaahailu. Irtoaminen taitaa olla hiekassa vielä astetta tekonurtsia haastavampaa, joten treenilista senkun kasvaa. ;) Onneksi kesä ja loma on ihan kohta täällä.