sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Flaksin kontaktitreenit

Sunnuntain ohjelmana koirien treenit, hallitalkoot ja lumityöt. Tässä Flaksin päivän kontaktitreenit. 

Kaksi ekaa oli yläosumia, kolmas oikein onnistunut.  

lauantai 23. tammikuuta 2016

Agilitya ei pidä ottaa liian vakavasti, mutta ehkä kuitenkin hieman vakavammin....

Niin on taas Fridan kanssa hupailtu kolme rataa Ojangossa. Aamulla sain pakottaa koiran autoon, ja mietin jo kisareissun mielekkyyttä. Frida-parka ei vaan ollut tajunnut pääsevänsä aksaamaan, vaan pelkäsi pakollista lenkkiä pakkasessa. Tosin pakkanenkin teki tepposet, ja oli oikein siedettävä. Kunnon ulkoilukeli. Ja heräsi se Fridakin, kun tajusi minne auto on suuntaamassa, alkoi takaluukussa viimeisissä kurveissa rytmikäs haukku. Ei niin kiva tapa. ;)

Kisaradoista ei jäänyt taaskaan kerrottavaa. Tai no, tavallaan jäi. Vaatiihan sekin jotain onnistumista, että ensimmäisellä radalla sijoittuu koiran eteen niin, ettei se nää esteitä. Ja päätyy pyytämään koiralta kesken radan anteeksi. Kahdesti. Toisena ratana olleelle hyppärille ohjaaja keskittyi paremmin, ja rata lähtikin hyvin käyntiin. Kunnes sitten keppien jälkeen olleen takaakierron jälkeen en tiennyt yhtään mihin suuntaan pitäisi tanssia. Huutelin apua, mutta ihan itse piti selvitä Fridan kanssa maaliin. Kolmas rata lähti taas ohjaajalta ihan lapasesta, ja yritin mitä kohteliaimmin pyytää kultastani menemään putkeen. Kai se on alettava ottamaan tosissaan. Hampaat irvessä. ;) Kun ottaa kisaamisen rennosti, taitaa olla vaan ihan liian rento. Joku minulle ennalta tuntematon ihminen totesi radan laidalla, että olisi kivaa saada minulle mikki suorituksen ajaksi. Olisi kuulemma hauskaa kuunnella, mitä kaikkea suustani tulee. Tuttu totesi ykskantaan siihen, ettei se mitään mikkiä tartte kun on niin kuuluva ääni. Ei tartte pidätellä nauruaan jatkossakaan, mää nauran kuitenkin ite ensin ja kovimmin. Mutta koiran takia pitää koittaa ehkä ottaa vähän vakavammin. Vaikka Fridalla tosi kivaa taisi olla kyllä nyttenkin. Hyppääminen näytti hieman paremmalle, neiti kaasutteli hienosti, ja kuvittelen sen osuneen ainakin osalle kontakteista. ;)

Ensi viikonloppuna ei kisata. Mä pääsen tuuraamaan isäntää Flaksin leirille. Polven paraneminen on edennyt hyvin. Kohta kikattavaa lainakuskia ei enää tarvita. :)

Viikolla tuli käytyä treenamassa Hyvinkäällä kontakteja. Flaksin osalta homma etenee omalla painollaan. Fridalle on yritetty myös taas muistutella mieleen, että kontaktiin osuminen on se juttu. Voi meidän herkkistä. Jos ei saa juoksemisestaan (lue hyppäämisestään) palkkaa, tarjoaa seuraavaksi vaikka 2 on 2 off -kontaktia. Eihän siinäkään vikaa olisi, jos sillä menetelmällä ei tehtäisi hitauden maailmanennätystä. No, pitää koittaa varmistaa onnistumisia, että pääsee palkkaamaan. Jyräkin kävi kontaktitreeneissä, ja mukavasti se projekti etenee.

Keskiviikkona oli Sanna Lehtosen kouluttajille suunnattu luento. Sanna on kyllä hyvä luennoitsija, ja monta tärkeää pointtia treenien suunnittelusta niin omien koirien kun koulutettavien suhteen tuli palauteltua mieleen. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Less is more. Älä koskaan aliarvioi ihmismielen voimaa. :)

Torstaina oli taas yksi merkki aikuisuudesta. Tupperware-kutsut. Meillä. Kyseisissä nauruhermoja lintutarinoillaan kutittaneissa kesteissä Flaksi sai kasvikselta kampauksen. Yritettiinköhän tässä vihjata emännälle jotain? ;)


Seuran perjantaiset hallimattotalkoot peruttiin, joten oli aikaa köllötellä takkatulen ääressä ja latailla akkuja. Se olikin kivaa, kun eilen oli kisaamisen ja serkun synttäreiden muodossa aktiivipäivä, ja erilaista kivaa. 


Muistetaan nauttia elämän pienistä iloista ensi viikollakin!

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Jyrä kylässä

Viime viikko hurahti pienten omatoimitreenien merkeissä. Roope oli meillä, ja yritettiin käydä hallilla ahkerasti. Flaksi ja Frida tekivät kontakteja, Roope keppejä ja kontaktin alkeita. Mittelin kanssa kontaktien kanssa saa edetä kyllä rauhassa, on se sen verran arka. Mutta hiljaa hyvä tulee. Fannikin pääsi humputtelemaan pikkuradalle. Teki muuten loistavat juoksukontaktit (noin niin kuin pysäytyskontaktikoiraksi :P).

Palvelu pelaa edelleen. Vanhempani hakivat Roopen kotiin. Kiitokset!

Lauantaina kävin Fridan kanssa kisoissa. Ekalle radalle neiti varasti, ja ohjaajalla meni pasmat ihan sekaisin. Hyppäri oli jo vähän parempi, mutta siellä ohjaaja mokasi kahteen kertaan. Toisesta ei tullut virhettä, koira vaan hukkui hetkeksi kokonaan matkalla ;), mutta toinen kostautui kun Frida hyppäsi hypyn väärin päin. Ihan niin kuin ohjasin. Kontaktiradalla töpeksimme hieman molemmat, ja saimme tuloksen 10, kuitenkin tuloksen kahden hyllyn jälkeen. Frida lensi lahjakkaasti puomilta ;) ja minä sössin yhden hypyn ohjauksen ja otimme kiellon. Hauskaa oli silti taas. Osaamme pienissä pätkissä.

Sunnuntaina Jyrä ihmisineen kävi kylässä. On se kyllä mainio pakkaus. Ja hienosti tulivat Flaksin kanssa juttuun, vaikka Flaksi onkin alkanut aikuiseksi naiseksi, eikä leiki entiseen tapaan. Ainakaan ihan heti. Ensin pitää meinaan hieman kouluttaa uroksia, mutta nätisti. Sitten kun Flaksi olisi ollut valmis leikkimään, ei Jyrä enää uskaltanut. Jyrä uskoo siis pienestä. :)





Leena oli tehnyt meille ihanat uudet lämpimät lapaset. Kyllä nyt kelpaa. Kiitos!





Uusi viikko. Uudet kujeet. Sama pakkanen.





maanantai 11. tammikuuta 2016

Treenivideoita

Flaksi Ninan treeneissä 

Flaksi Ninan treeneissä toinen pätkä

Flaksi Ninan treeneissä kolmas pätkä

Flaksin kokonainen puomi 11.1.2016

Flaksin kepit 11.1.2016

Flaksin kepit 11.1.2016 toinen pätkä

Roope alkaa pikkuhiljaa osaamaan kuusi keppiä, kun vaan malttaa ajatella, mitä pitikään tehdä.

Roopen kepit

Roopen kepit toinen pätkä 

Roopen kepit kolmas pätkä

Roopen puomin alkeet

Roope Ninan treeneissä

Roope Ninan treeneissä toinen pätkä

Roope Ninan treeneissä kolmas pätkä

Onnea Fanni kymmenen vuotta! <3

Emäntä aksaa


Tänään Frida on köllötellyt tyytyväisenä isännän kanssa sairastuvalla, mutta lauantaina neiti oli tulta ja tappuraa agilityradalla emännän kanssa. Eka rata oli täyttä kaaosta, eikä toinenkaan juuri muuta neitosen varastettua radalle. Hyviä pätkiä, mutta katkonaista menoa, ja emännän yskänkohtauksia. Kaksi hyllyä siis. Ja 10, kun vikalla radalla mentiin hienosti samaan suuntaan, mutta neiti liiteli A:n ja puomin kontaktin ohi. A oli kuulemma hilkulla, ja puomin olisi kuulemma saattanut juosta, jos emäntä ei olisi kailottanut "kiipeetä" niin kovaa perässä. ;) Hahhaa. Jos ei osu niin ei osu. Ensi viikonloppuna lisää. Kivaa oli!

Sunnuntaina otettiin varaslähtö Fannin kymppivuotisbileisiin, kun Kirsi oli meillä kylässä. Fanni oli tähtihetkestään ja palloistaan kovin onnellinen.



Lenkkeily on ollut pakkaskelissä hävettävän vähäistä. Ei nuo meidän valkoiset tykkää kylmässä kulkea. Roope kyllä porskuttaa, ei tunnu missään. Jätkä on täällä agilitylomalla. Sunnuntain treeneissä Ropsu meni niin hienosti, että epäilen vanhempieni salaa harrastavan sen kanssa agilitya. ;) Nina totesikin, että pitäisi saada ne muutamat puuttuvat esteet (kepit ja kontaktit :D) kasaan, että päästäisiin kisakentille. No niin pitäisi. Ihan parasta kehittyneen radanluvun lisäksi on rauhallisesti paikalla pysyminen. Se ei meinaan onnistu enää Flaksilta, jonka kanssa myös treenasin sunnuntaina. Ei malta kun ei malta, joten pitää treenata uusiksi. Neiti iski aika kovaan myös ranteisiin, kun ohjaus ei ilmeisesti ollut riittävän hyvää. Eli liikkeeseen pitää siedättää edelleen, vaikka osittain asiassa on edistyttykin. Jos ohjaaja on paikallaan, neiti kyllä irtoaa esteille, mutta jos ohjaaja liikkuu, huomion vie esteen sijasta ihminen. Ei kovin kivaa, ja hieman kivuliasta, mutta ehkä se siitä.

Treenivideot on vasta latausvaiheessa, joten niistä pistetään oma postaus. Laitetaan nyt loppuun pakkaskukkia.









tiistai 5. tammikuuta 2016

Sairastupa



Reissussa on kivaa, mutta kyllä koti on aina koti. <3 Joulun kukkaset olivat odottaneet kauniina. Ja koirien joululahja, vai onko se isäntäväen, odotti postissa. Nyt on siis meilläkin Treat & Train -namiautomaatti, jota pitää opetella käyttämään ja hyödyntää keppi- ja kontaktitreeneissä.  Teemu voikin sairasloman aikaan aktivoida koiria tuon vempaimen avulla sisällä. ;) Eli polvi on nyt leikattu. Hienosti oli saatu kierukan palanen pois, ja parin viikon sairaslomalla alkaa tämä vuosi. Koko palvelusväki on syystä tai toisesta pedissä, minulla on puolestaan melkoinen flunssa, mutta eiköhän tämä tästä.

Kotimatkalla pydähdyimme Torniossa moikkaamassa Flaksin Rauha-siskoa. Hieman totisia olivat neidit tällä kertaa, eikä suuria riemukkaita juoksuralleja nähty. Kiva oli silti tavata! Korvasiskoissa on paljon samaa, mutta eriäkin. Flaksi näytti melkoiselta jämyltä siromman Rauhan vieressä. Ja onhan neitien turkeissakin tällä hetkellä melkoinen ero. Flaksi taitaa olla talvikarvassa. ;)





perjantai 1. tammikuuta 2016

Fannin terveiset

Se on nyt alkanut siitä merkittävä vuosi, että minä täytän kymmenen vuotta. Palvelusväki luki jonkun itseään viisaamman ohjeet uudelle vuodelle. Taitaa olla vastuu lukijalla.
1. Anna kaekkee, vua elä periks.
2. Joka ihteesä luottaa, se kykynsä tuploo.
3. Naara itelles ennenku muut kerkijää.
4. Murheen kantaa yksinnii, vuoan illoon pittää olla kaks.
5. Leoka pystyyn, kun tulloo kova paekka, pyssyypä aenakkii suu kiinni.
Näillä mennään! t. Fanni