lauantai 7. marraskuuta 2026

Vauhdilla viuhuvaa arkea

 Sellaista vauhdikasta menoa on ollut tämä marraskuun alku. Ei ole tullut päivitettyä blogia, mutta moni muukin asia on jäänyt hieman vähälle huomiolle, esim. kämpän puunaus. Joku joskus sanoi, että jos on kovasti aikaa siivota, niin silloin ei oikeasti elä. Nyt on siis oikeasti eletty ja siivottu hyvin paljon vähemmän. 😂

Lokakuun viimeiset Sannin valkkutreenit jäivät Pullalta väliin Jossun/Ketterä Kettu hoitoajan vuoksi. Hyvää palautetta tuli Pullan kropasta. Hyvin on kehittynyt lihaksisto. Pieniä jumeja auottiin, mutta ei mitään suurempaa. Pulla vieraili keskiviikon Timo Liuhdon treeneissä 28.10. Ihan ok treenit ja puhuttiin mm. linjoille palkkauksesta. Lisäksi on käyty tekemässä omatoimitreenejä hyppytekniikan ja kontaktien parissa. Ensimmäiset kontaktiratojen kisailmot on tehty marraskuulle!


Viime perjantaina lähdimme työpäivän jälkeen vauhdilla kohti Laukaata. Osallistuimme OAJ:n tarjoamaan Makupalojen etäkokkikouluun.  30.10. tuli kokonainen vuosi tekonivelleikkauksesta. Olipa hauska juhlistaa sitä hyvän ruoan merkeissä!


Apulaiskokkeina tietenkin Flaksi ja Pulla. 
Alkupaloiksi tehtiin lohicevicheä, mummon kurkkuja ja inkiväärivaahtoa sekä paahdettuja leipiä.






Pääruoaksi karitsaa, punaviinikastiketta, västerbottenperunoita ja paahdettuja kasviksia. 
Jälkkäriksi lakkatiramisua.
Hyvä ruoka, hyvä mieli, sanoo Pullakin!




Marraskuu on alkanut melko harmaana, mutta valoisat hetket on hyvä käyttää koirien kanssa ulkoiluun.

Lokakuun viimeisenä päivänä kävin katsomassa itselle uutta penkkiurheilulajia, salibandya. Kävin kannustamassa kummipoikaa O2 P19 Mustien pelissä Muuramessa. Takkiin tuli tällä kertaa, mutta olipas jännä peli. Kummipoika palkittiin joukkueensa parhaana pelaajana parin maalin ja syötön onnistuttua upeasti. Lupasin mennä katsomoon toistekin.

Viikonloppureissussa kurvattiin suoraan hallille hyvin sujuneisiin kontaktisulkeisiin. Sieltä vajaan puolen tunnin vapaa-ajan turvin pesukone pyörimään ja koulutustoimikunnan kokoukseen. Hyvin ehdin!

Kuluneella viikolla on ollut Sannan/Hupsiks ohjatut hyppytekniikkatreenit. Ohjaaja aloitti myös JAUn ohjaajien fysiikkatreeniryhmässä. Kunto kohenee silmissä siis sekä Pullalla, että ohjaajalla!




Sannin valkkuryhmän treeneissä torstaina nähtiin sekä vauhdikas A:n harjan ylitys että puomiloikka, mutta myös onnistuneita kontaktisuorituksia. Keinu seinän vieressä oli aikasta jännä, mutta ainakaan Pulla ei loikannut esteeltä.  Hienoja onnistumisia ja harjoittelun aihetta!


Viikonloppua vietetään Nurmaalla 75-vuotiasta juhlimassa.


Aamulla käytiin Repoveden maisemissa lenkkeilemässä. Kunnossa oli sekä riippusilta, että Ketun lossi. 



















Hienot tutut maisemat. 


Hyvää isänpäivää ja onnea!