tiistai 30. kesäkuuta 2015

Agilitya ja muuta leikkiä

Viikko sitten tiistaina aloitimme kaatosateessa pikniktreeneissä Ristinummella keppien katsomisen yhdessä Heinin kanssa. Sekä Roope että Flaksi tekivät kiitettävästi hommia, vaikka viereisellä kentällä oli myös treenit ja satoi vettä. 2 by 2, siitä se lähtee. Eli nyt junnuosasto menee vaan ensimmäistä väliä tai kahta porttia isolla välillä. Eipä tuo vielä pitkään aikaan keppisuoritusta muistuta ;) Tämä tiistai on aloitettu Jennan treeneissä. Flaksin kanssa tehtiin irtoamistreeniä etupalkalla. Pelkkiä hyppyjä Flaksi hakee jo paremmin, mutta putken jälkeiset tilanteet on edelleen todella hankalia. Hypyn sijaan huomio meinaa väkisin kiinnittyä ohjaajaan. Kyllä se siitä pikku hiljaa.

Fridalla oli  viime keskiviikkona Liuhdon Timon treenit, karsintakarkeloihin valmistautumista Marjo Heinon ratojen pätkien koosteella. Treeneistä jäi hyvä mieli. Karsinnoista omalta osalta ei niinkään, kun ensimmäisellä karsintaradalla Frida hyppäsi päin rengasta sen hajottaen eikä hetkeä myöhemmin löytänyt kepeille. Kymppituloksella joutui heti ulos radalta, joten kolmella kympillä ei menty tällä kertaa kovin montaa estettä. Agilityradalla Frida teki hienon nollan Teemun kanssa, mutta valitettavasti aika ei riittänyt tänä vuonna jatkoon. Puomin juoksukontakti toimi! Se oli hienoa. Onneksi sunnuntaina nähtiin muita parsoneita radalla, ja PM-joukkueessakin niitä on kaksi. Onnea jälleen Ville ja Aino ja nyt myös Toni ja Maisa! :)

Viime torstaina ennen Laukaan ja Jyväskylän reissua Päikki ja Nixi kävivät kylässä. Tälle näytti siskosten meno tällä kertaa. Ensin juostiin, painittiin ja sitten poseerattiin.



 Nixiä nauratti.



Laukaassa Teemu kerkesi nyt sitten Flaksin kanssa juoksulenkeille kun karsintakarkeloissa ei mennyt koko viikonloppua. Flaksi juoksee ihan mukavasti. Vain muutamia kertoja lenkin aikana on hypittävä länderiloikkaa juoksijaa kohti.

Ja tulihan sitä vähän levättyäkin. Ja katsottua karsinnat livestriimistä. Ja mökkeiltyä. Heitettiin talviturkit. Flaksikin rantasipin perässä laiturilta pudonneena vähän vahingossa. ;) Mutta ehkä Flaksista vielä uimari saadaan. Kyllä neiti jo kahlaili ennen putoamista oma-aloitteisesti parsonien perässä.





















Lauantaina kisapaikalla Flaksi kerkesi tavata Skumppa-veljenkin. Urosten kanssa leikkiminen ei tunnu olevan tällä hetkellä "se juttu". Takamusta saa hetken haistella ja sitten näytetäänkin jo kaapinpaikka.




Tai riippuu uroksesta. Löytyi kisapaikalta yksi uros Flaksinkin mieleen. ;)



Kaveri oli vaan vähän liian pieni kunnon painiin.


maanantai 22. kesäkuuta 2015

Agilitya, pihahommia, juhannus Mäntyharjulla

Otsikossa tiivistetysti viimeisen viikon kuulumiset. Kotiin tultuamme olemme pesseet pihassa olevaa allasta kivineen, kitkeneet kukkapenkkejä, pesseet terassia, sen sellaista hommaa. Joka päivälle tuntuisi olevan tekemistä. ;) Välillä on sitten touhuiltu koirien kanssa. Flaksi kävi ennen juhannusta Leenan kurssilla pinkomassa lujaa. Frida on täsmäillyt puomin kontakteja. ;) Fanni kävi pitämässä hauskaa Hyvinkäällä. Roope on aloittanut keppitreenit.

Juhannusta vietimme rauhallisissa merkeissä Mäntyharjulla. Sain viime viikolla pienen kesäflunssan poikasen, joka on nyt jo oikeastaan muisto vain. Hyvä niin. Mutta jäi sitten Nurmaan lavan juhannustanssit käymättä. Taas.

Flaksi on ruvennut kurmottamaan Roopea. Leikkii kyllä edelleen omasta aloitteestaan ja antaa pojan olla myös rauhassa, mutta on hyvin topakkana takamuksen haistelusta. Välillä lennättää mitteliä ihmissilmin katsottuna myös syyttä suotta. Roope on ollut asiasta enemmän kuin ihmeissään. Mutta jätkä on onneksi sen verran peräänantamaton, ettei lannistu pienistä!

Roope onkin meillä treeneilemässä. Poika pääsi Fridan kanssa myös Patrician taikanäppien käsittelyyn. Minua mietitytti erityisesti pojan polvien tilanne pentueessa ilmenneen patella luksaation takia. Ei onneksi ole syytä huoleen!

Koirat eivät ole pistäneet pahakseen vapaata hengailua pihassa. ;)

 Aina on aikaa hyvälle ruualle. Savumuikut. Niin helppoa ja hyvää.



 Juhannuskuvia 2015:






 Juhannusreissusta kotiuduttu syömään luita ja jatkamaan työleiriä.





maanantai 15. kesäkuuta 2015

Home sweet home

Borta bra, hemma bäst! Ihana olla kotona. Niin tuumivat selkeästi myös koirat. Samoilivat pihassa onnellisen oloisina tyyliin "mun hoodit".  Flaksi sai järjettömät ilohepulit ja juoksi tuhatta ja sataa ympäri pihaa välillä suureen ääneen Fannin korvaan karjuen. Fanni katseli minua sen näköisenä, että "tee jotain, toihan on ihan kaheli." ;) Fanni itse onkin aina niin järkevä, tässä kuvatodiste asiasta Oulusta kun oltiin Fridan kanssa jäähyttelylenkillä.
Ei edennyt neiti Mannisen matka kovin nopsaan, ei.

Tänä vuonna SM-kisoissa kävi niin, ettei Frida päässyt finaaliradalle. Muuten hyvin sujuneella karsintaradalla napsahti okserin rima alas. Valehtelua olisi, jos väittäisi, ettei yhtään harmittanut, mutta iloisina kannustettiin tuttuja finaalissa. Ensi vuonna uudestaan! ;) Ja mikäs olikaan tänä vuonna katsojan roolissa ollessa, kun Ville ja Aino uusivat SM-hopeansa! Huikeeta!

Kotona on ihanaa olla siksikin, että on kiva katsella, mitä pihasta on noussut.