lauantai 13. kesäkuuta 2015

Mini Parson Team 2015 Oulussa

Etelämpään tultiin jo torstaina. Kylmähköä, vaikka aurinkokin ajoittain paistelee. Siksipä poltin heti perjantain kisapäivän aikana naamani. ;) Ei kai sitä nyt tuulessa huomaa, että aurinkokin paistaa.

Meidän lauma on ollut upeasti hotellikoirina ihan keskustassa, jopa parsoneita selkeästi haukkuherkempi Flaksi. Neiti on reissussa kun vanha tekijä. Lenkillä vesi oli elementtinä mielenkiintoinen, mutta hieman pelottava.









Perjantain kisoissa Teemulle ja Fridalle hyppyradalla 5 (hieman pieleen singonnut valssi) ja aksaradaltakin jotakin pientä, oliko kielto ja kontaktivirhe. Pitää ihan katsoa videot, sen verran monta rataa on tullut tänään katsottua ja oltua kaksi pitkää päivää kisapaikalla, että rehellisesti sanottuna en muista. ;) Hienoa menoa kaikesta huolimatta. Fridan ja Klenin pentu Fanny vetäisi Jennin kanssa superradan ja oli isojen kisojen kolmas!

Tänä aamuna meidän kaksikko starttasi parsoneiden rotujoukkueen ekana koirakkona. Radalta tulos 5 (puomin kontakti), mutta hieno saavutus vaikealla radalla. Fannylta putosi eka rima, joten myöskin tulos 5. Cara hyllytti kun väärin alkaneet kepit jäi korjaamatta. Porukan kokonaistulos jäi siis hylätyksi, kun erinäisten epäonnisten sattumien takia meillä oli tällä kertaa vaan kolmen koiran joukkue. Kivaa oli! Myös maskotilla.

Flaksi oli turistina ja tapasi Rauha-siskon ja muita tyyppejä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti