sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Ota aikaa itselle

Sellaisen ajatuksen ja teeman pyörittelyä tällä viikolla. Tein päätöksen jättäytyä pois kaikista luottamustoimista, ensi vuonna en siis enää toimi JAU:n koulutusvastaavana enkä toimikunnan riveissäkään. Aika aikansa kutakin. Nyt tuntui hyvältä ajatukselta ottaa aikaa itselle. Maailma varmasti pyörii entiseen tapaan, vaikken ole niin kovasti hämmentämässä. ;) Ties vaikka saisin istuttua entistä vähemmän koneen ääressä. Olen jo saanut erinäisiä ilkikurisia kommentteja siitä, miten voisin tämän kaiken lisääntyvän vapaa-ajan käyttää, askartelusta uusiin erilaisiin luottamustoimiin, mutta itse ajattelin panostaa lähinnä lepoon (=lisää unta), liikkumisen ja lukemiseen. Myös Teemu jättäytyy pois toimikuntatyöstä. Ihan riittävästi kalenterimerkintöjä saadaan tuolla omien ja lainakoirien agilityharrastuksella. :) Ihanaa keskittyä siihen.

Pimeät aamut ja illat ovat vaatineet oman auringon hakemista. Tässä yksi aamuversio.


Viikko sitten sunnuntaina epiksissä Frida oli ihan liekeissä, mummo paineli rataa (10 cm rimoilla) kun nuoret tytöt. Ja Jyrän kanssa oli superhauskaa - ei haitannut, vaikka oma isäntä seisoi kentällä tuomaroimassa! Jyrä teki hienosti kanssani töitä. Suurimman haasteen tuottivat puomin alasmeno ja kepit.  Saatiin kuitenkin kolmas sija ja palkintoja. ;) Tiistaiksi ostin Jennan treeneihin paikan, mutta Jennan sairastuttua päädyimme Santun treeneihin. Hauskaa meillä oli sielläkin. Myös Flaksi kävi kurvailemassa samalla radalla.  Perjantain treenejä Flaksilla ei ollutkaan, koska ohjaaja oli Olli Leinon juoksutekniikkatreeneissä. Oli ollut mukavaa ja hyödyllistä. Ja lauantaiaamuna erinäiset lihakset muistuttivat olemassaolostaan. Ei kuitenkaan niin paljoa, että se olisi kisaamisen estänyt. Oltiin KAT:n kisoissa. Eka rata hyppäri hylly.  "Ihan pienet" kaikella rakkaudella hihitetyt nauruhepulitkin sain, kun tuntui, että Flaksi ajoi ohjaajan kiinni, vaikkei juoksutreenit painaneetkaan jalkaa, ja lopulta Flaksi ei osannut irrota millään pimeään putkikulmaan. Toinen rata oli taisteluvoittonolla. Erityisen mukavaa oli onnistuneet kontaktit!  Viimeinen rata oli sujuva, mutta Flaksi ei vaan malttanut tehdä keinua. Harmi kyllä. Tuloksena siis 5 nopeimmalla ajalla. Illaksi kiirehdimme vielä JAUn pikkujauluihin. Vilma oli taikonut paikalle upeita ja huippuhyviä cupcakeja.



Viikonloppuna kerkesimme myös lenkkeillä hienossa kirpeässä säässä. Ihanaa kun ei ole lämmintä ja märkää vaan kylmää ja kuivaa. Roope tuli treeniviikolle ja joimme äidin ja isän kanssa nimipäiväkahvit. Kiitos äidin nimpparimuistamisen, ei tarvitse enää palellakaan. :)


















Talo on hiljentynyt tältä illalta. Huomenna alkaa uusi viikko uusine kujeineen.




sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Pieniä ilon pisaroita

Miten pieni asia tekeekään meidät onnelliseksi silloin, kun tunnemme ansainneemme sen.  -Mark Twain-

Vaikka Rovaniemen reissun jälkeen hetken tuntui, ettei agility tarjoa onnistumisen elämyksiä vaan lähinnä pettymyksiä ja tunteen siitä, ettei harjoittelu tuota tulosta, on viikko myöhemmin jo taas ihan eri fiilikset. Ei kisakirjamerkintöjä tänäkään viikonloppuna, mutta kaksi kelpo rataa HSKH:n kisoista Jari Suomalaisen mielenkiintoisilta, haastavilta, koiran osaamista testaavilta ja nopeatempoisilta radoilta. Keinua Flaksi ei malttanut odottaa laskeutuvaksi, ja sitä työstetään ja työstetään siis edelleen, mutta eka radalla varsin nätti leijeröinti kepeille. Myös ensimmäinen puomi osui kohdilleen yläosumalla, vaikka edessä olevalle hypylle oli 7 metriä. Ja kaikista vaikeista kuvioista mentiin molemmilla agiradoilla näpsäkästi läpi. Hyppäri hajosi tällä kertaa kokonaan, mutta agilityradan onnistumisilla elää taas hetken. :) Jotkin osaamisen alueet ovat menneet harjoittelun tuloksena  niinkin eteenpäin, että näkyvät kisavireessä.

Eka agirata, 5 (keinu)



Hyppäri, hylly

Toinen agirata, 10 (keinu ja puomi)

Tällä viikolla on myös treenattu. Sannin ja Jennan treeneissä. Jennan treeneissä pääsin kurvailemaan minäkin Jyrän kanssa, olipas vaan hauskaa. Vielä on hieman hakusessa kumpi on oikea ja kumpi vasen, ja kuinka aikaisin ne käskyt pitääkään antaa. Mutta kolmansiksi yhteisiksi treeneiksi meni sangen kivasti. Videon pätkässä yksi hyppy jäi hyppäämättä kun naapurikentän kaveri kurkkasi juurikin siinä kohtaa kentälle ja kepeille ei taivuttu oikein, mutta mitäs pienistä. Tiistaina päästään taas Jennan treeneihin. Ja tänään epävirallisiin kisoihin iltasella. Frida-mummokin lähtee sennuradalle.

Talossa on hyvin hiljaista ilman Fannia, mutta muuten elämä rullailee omalla painollaan eteenpäin. Kohti joulua mennään.

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Kokemuksia keräämässä

Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää! - Minna Canth-


Kaikkea muuta kun nukkuvaa ja puolikuollutta on ollut viikonloppu täynnä. Viikko on kulunut surullisissa tunnelmissa, hetkittäin kyynel silmässä Fannia muistellen, mutta myös monesti Pikku-Akan tempauksille nauraen. Moneen moneen kertaan on todettu, että näin oli Fannille paras,  ja teimme kipeän, mutta oikean ratkaisun. Viikon mittaan tapahtuneesta on puhuttu usean ihmisen kanssa. Osan kanssa olen selvinnyt kyynelittä, mutta yhtään suurella empatialla esitettyä osanottoa en pysty kuivin silmin kohtaamaan. Viimeisiä Fannista otettuja kuvia olen myös katsellut tiuhaan. Muu lauma ei ole reagoinut voimakkaasti Fannin poismenoon, Flaksi on ollut hieman ihmeissään ja vaisu.




Jotenkin se viikko saatiin kulkemaan, ja perjantaina ajelimme Roopen ja Fridan Nurmaalle.



Roope palautui kotiinsa ja Frida jäi viikonloppuhoitoon (kiitos iskä ja äiti! Aika hyvä synttäri-, nimppari- ja isänpäivälahja tuommoinen parsoni palautusoikeudella, eikö?!), kun kurvasimme Flaksin kanssa kohti Rovaniemeä ja EO-karsintoja. Matkalla kuunneltiin Jari Tervon Aamenta. Siinäpä riittää nieleksittävää vielä huomisellekin. Ei lukeudu kuuntelusuosikkeihimme.










Karsintoihin latauduttiin lepäilemällä ja Lapland Hotel Sky Ounasvaaran ravintolan erinomaista maistelumenuuta nautiskellen. Hyviä makuja kauniisti aseteltuna ja hyvän asiakaspalvelun kera ilolla pöytään kannettuna. Suosittelemme! Flaksi on suoriutunut ensimmäisestä hotellireissusta ainoana koirana mallikelpoisesti.

Treenikamujen hyvistä tsempityksistä huolimatta galaksit ei tällä kertaa räjähtäneet kun meidän koirakko oli radalla. Niin se on kaikki tai ei mitään -hommaa tämä. Tällä kertaa se oli ei mitään. Tai no, pari kelpo keinua (toisesta saadusta vitosesta viis ;)), yksi erinomainen irtoaminen ja paljon kokemusta sekä muutamia huomioita treenilistalle. Mukavia lenkkejä, "muutama sata" kilometriä Suomen maanteitä, hyvää ruokaa, hyvää seuraa, mahdollisuus olla hetki tekemättä mitään.  Harvoinpa Suomessa pääsee kaasuttelemaan noin isolle kentälle ja isoilla esteväleillä. Ei muuta kun kohti seuraavia kisoja. Ja tämä miniloma taisi tällä isojen tunteiden viikolla tulla kuitenkin tarpeeseen.

Flaksin eka rata

Flaksin keskimmäinen rata

Flaksin vika rata

Videoiden kommenttiraidat on taas taattua laatua, kovaa kannustusta, rakkaudella vaan.






maanantai 5. marraskuuta 2018

Fanni - vapaa

Fancy Fantasy of Old Burford - Fanni - 12.1.2006-5.11.2018

Maailman paras Fanni. Maailman Kuningatar. Pikku-Akka. Fanni Manninen. Kipakka Akka. Miss Sunshine. Fantsuli Pantsuli. Vanny Koera. Rakkaalla hauvalla on monta nimeä. 


Fanni Saariselällä kesällä 2018. Viimeisen reissunsa tunturiin mummeli teki lokakuussa 2018. Silloin vielä köpöteltiin Kaunispään päälle.
 Pikku Hirviö taltutettuna petiin pentuna. ;)

Olen aina inhonnut pieniä räkyttäviä terrierejä. Vuonna 2005 sain päähäni, että haluan koiran. En toki ensimmäistä kertaa. Saman ajatuksen sain päähäni jo lapsena. Sain puhua koirasta aika pitkään, mutta lopulta  isäni allergia äkkiparantui ja meille saapui kodinvaihtajana maailman kiltein ja tottelevin vanhaenglanninlammaskoira Rocky. Rocky oli ihana ja rakas, mutta se oli ennen kaikkea vanhempieni koira. Ennen ensimmäisen ihkaoman koiran hankintaa lainasimme myös Teemun äidiltä springerspanieli Ronjaa. Ronja oli myös hauska, rakas
 ja lupsakka tapaus, mutta Ronja kävi meillä vain kylässä.   Ronjan vanavedessä mietimme tosissamme oman sprinkun hankintaa. Oliko se sitten Soneran mainos, jossa vilahteli Andalucialainen koira, vai mikä ihme, mutta kiinnostuin tosissani pienestä suuresta jokapaikanhöylä parsonrussellinterrieristä, ja tutustuin rotuun rotuyhdistyksen kautta. Olin myös saanut päähäni, että koiran kanssa harrastetaan, ihan vaikka ja mitä. Ainakin agilitya. Kartoitin myös useita kasvattajia. Lopulta meille saapui Fanni. Fannin kasvattaja pisti minut koville kysymyksineen, ja vakuutuin, että pentu kannattaa ottaa juuri häneltä. Meillä oli kaksi narttuvaihtoehtoa. Valitsimme sen, jota meille ensimmäisen koiran hankkijoille suositeltiin, pienen ja aran laatikon takana vikisevän Fannin. Tällä tietämyksellä olisin valinnut ehkä toisin. ;) Tuossa tilanteessa onneksi en. Vain yksi voi olla ensimmäinen. Ja minkälainen ensimmäinen. Melkoinen Persoona.

Fannin matka meidän kodissa alkoi sinisessä Clipper 3-boksissa, josta neito ei meinannut uskaltaa ja  suostua poistumaan edes pakotettuna. Varsin pian tilanne kääntyi kuitenkin päälaelleen. Ihmiset eivät uskaltaneet ja suostuneet poistumaan sohvalta, kun hurja ja terävähampainen salamaakin nopeampi Fanni iski hampaansa kipeästi akillesjänteeseen. Tai nenään. Fanni elää hampaiden jälkinä myös useiden kalusteiden kulmissa. 

Fannin kanssa tehtiin ja touhuttiin paljon. Fanni kävi jos jonkinmoisia sosiaalistamisreissuja lentokentältä junan kautta Verlan tehdasmuseoon, jonne se sai vieraskirjaan tassunjälkensä ensimmäisenä koiravieraana. Fanni kulki kiltisti kantokassissa myös markkinoilla ja juoksutapahtumissa. Fanni oli erilaisten pentukurssien priimusoppilas. Oli se sitten lujaa luokse, temppuja pennuille tai agilityeskari, Fanni loisti. Kun ikää tuli enemmän, tuli enemmän myös omaa tahtoa ja omintakeisia temppuja. Agilityssa Fanni pääsi kolmosluokkaan (melkoinen ihme!), mutta ei koskaan pärjännyt siellä. Sen sijaan, Fanni saattoi pinkaista kesken radan puistoon, buffettiin makkaraostoksille tai auki unohtuneeseen estekonttiin katsomaan, löytyisikö yhtään tennispalloa. Ja aina välillä löytyikin. Hyvin muistissa on myös A:n harjalla patsastelemiset, A:n kiipeily puolelta toiselle ja puomin kontaktille jumittaminen. Käskysanoina sai rauhassa kokeilla kaikkea ärrräpäistä palloon ja nakkiin. Loppusuorilla Fanni oli hyvä. Itse keksimillään, kesken radan. Monesti seisottiin  myös hypyn edessä huutamassa. Fannin merkittävin titteli oli Tunturin taistelija -pysti. Taisimme saada sen säälistä, kun aina vaan viitsimme yrittää. ;) Fanni-raukka sai kokea myös ensikertalaisten koirankouluttajien kaikenlaiset yritelmät ja viritelmät. 

Onneksi Fanni oli todella fiksu. Niin viisas, että se koulutti ihmisensä toimimaan tahtonsa mukaan. Fannin sai varmimmin lenkille (jos sen sai kaivettua sängyn alta pois) kantamalla sen riittävän kauas kotoa, kyllä se aina kotiinpäin käveli. Välillä Fanni käveli ihan mielelläänkin, jos lämpötila oli sopivan lämmin ja ei tuullut eikä satanut, ja lenkki tehtiin asfalttitiellä ja katuvalojen loisteessa. Fannin kanssa ei koskaan kannattanut liikkua ilman taskullista herkkuja. Koska Fanni ei liikkunut. Fanni sai ihmiset myös kauppaan. Koiranruoan ja jauhelihan jälkeen ostoslistalla oli tietysti kananpojan minuuttipihvejä.

Toko-harrastus loppui liian totiseen kouluttajaan, joka ei nähnyt minun tavoin mitään hauskaa paikkamakuussa täysillä huutavassa Fannissa. Fanni oli vaativa, kärsimätön ja kovaääninen. Ne ominaisuudet korostuivat iän myötä. 

Fanni oli myös rakastava, hassunhauska ja aurinkoinen. Fanni sai useat ihmiset ihastumaan itseensä. Se tuli toimeen hyvin monenlaisten ihmisten kanssa, vauvasta vaariin. Onpa joku hankkinut oman parsoninkin Fannin tavattuaan. Koirasosiaalinen Fanni oli nuorena narttuna. Vanhempana se osasi olla varsinainen Narttu. Kun Fanni oli kaksi, meille saapui Frida. Ensin tytöt olivat hyvää pataa keskenään, mutta Fridan pennutuksen myötä tilanne muuttui, ja kamulanka katkesi. Flaksi oli asia erikseen. Ilmeisesti iso ikäero ja Flaksin hieno luonne saivat Fannin antautumaan Flaksin mentorin tehtävään.

Kiitos Fanni. Sinä toit elämäämme monta ihmistä. Sinä toit elämäämme meille tärkeän harrastuksen. Sinun kauttasi löysimme meidän yhteisen juttumme, elämäntapamme. Sinä opetit meille paljon. Siitäkin, miten koiraa ei ainakaan kannata kouluttaa. Ja siitä, miten pitää elää hetkessä. Kiitos Fanni. Me emme unohda sinua koskaan. <3

Lähdit arvosi mukaan. Saappaat jalassa. Suoraan hallilta rotanmetsästyksestä. Omin jaloin, häntä heiluen, herkkuja vaatien. Kehosi oli jo alkanut antaa niin monia merkkejä siitä, että on aika. Onneksi pystyimme toimimaan lupaukseni mukaan. Ei kipuja. Vapaa - Fanni - vapaa!





































Fanni Agirodussa

Fanni Pellossa hyppärillä 2012

Fanni Maran hyppärillä vuonna 2012

Fanni Saariselällä 2011

Fanni Jenni Leinon treeneissä 

Fanni 10 -vuotta treeneissä

Fanni treeneissä

Parhaat ystävät Fanni ja Flaksi

Fanni Karin kanssa kisoissa