sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Revähtymien kuntoutusta

Flaksi kävi perjantaina Espoossa Urheilukoiraklinikalla Emmi Syrjäsen tarkoissa ja asiantuntevissa käsissä. Emmi on ottanut viralliset luustokuvat Flaksista aiemmin. Tällä kertaa perusteellisen tutkimuksen osana otettiin röntgenkuvat lannerangasta, lantiosta sekä lonkka- ja polvinivelistä.  Röntgenkuvissa oli näkyvissä lievää pehmytosaturvotusta. Lisäksi Flaksin pohjelihasten sisempää kiinnityskohtaa tutkittiin ultraäänellä. Oikeassa takajalassa kiinnityskohdassa on paikallisesti lihaksessa nesteturvotusta. Diagnoosina on oikean takajalan pohjelihaksen sisemmän yläkiinnityskohdan lievä revähtymä sekä epäily iliopsoas-lihaksen lievästä revähtymästä. Rimadyl-tulehduskipulääkekuuri, lepo ja säännöllinen laserhoito jatkuvat. Lisäksi on varattu fysioterapia-aika Patricialle. Onneksi kyseessä on siis kuntoutettavissa olevat vammat - toki vauhdikkaan agilitykoiran kanssa on pelattava varman päälle. Kontrolli on kuukauden päästä. Toivottavasti silloin saamme hyviä uutisia paranemisen edistymisestä ja pääsemme lisäämään liikuntaa. Potilas itse on hyvin reipas.


Pyhäinpäivä -viikonlopun ohjelmaan on kuulunut kotoilua, pihahommia, saunomista, löhöilyä, kynttilöiden viemistä hautausmaalle ja kynttilöiden polttamista kotipihan lyhdyissä. Jotain rauhoittavaa pimeissä illoissa kyllä on. Mummokoira-Frida nauttii uudesta pienestä ja lämpimästä pesästään.




Kelloköynnökset kukkivat edelleen.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti