perjantai 7. kesäkuuta 2019

Ulkona. Perillä.

Eilen Flaksi kipitteli Teemun kanssa Iisakkipäälle. Me kiertelimme Fridan kanssa alempana kylällä. Välillä käytiin kämpillä haukkaamassa evästä ja lukemassa kirjoja ja löhöilemässä. Ja sitten hurautimme iltasella autolla Kaunispäälle. Ajatuksena oli käydä talvella hyväksi havaitussa Star Arctic Hotelin ravintolassa iltapalalla. Ei tarvinnut käydä, vaikka nettisivut eivät kertoneet hotellin olevan kesällä kiinni, niin kiinnipä oli - ovessa lappu - nähdään syksyllä. Niinpä täällä on Pirttiä ja Kuukkelin ravintolaa lukuun ottamatta paikat kiinni, vaikka ravintolan tai hotellin nettisivuille ovatkin vain poikkeusyksilöt osanneet tiedon kirjata. Onneksi sapuskaa saa tehtyä itsekin. :)








Frida lenkkeili tänään Viskitiellä poroja hämmästellen. Teemu kirmasi 17 km tunturissa Rumakurun ja Luulammen kautta Kiilopäälle, jossa meillä oli treffit.









Me hurautimme Flaksin kanssa autolla lähemmäs ja kipusimme tunturiin.



























Huipulla tuuli. Reissun aikana sää kerkesi vaihdella pilvipoudasta ja auringonpaisteesta ukkoskuuroon, mutta pahasti emme kastuneet, kun ennakoimme, ja lähdimme ajoissa takaisin alas. Nyt valmistaudutaan kisailtaan. Vuorossa siis yöttömän yön agilitykisat, jotka päättyvät huomispäivän puolella.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti