keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Älä tuijota yksittäistä suoritusta - elämän suuri kokonaisuus ratkaisee

Tällainen lausahdus osui silmiini kalenterin kulmasta tänään. Saariselän kisoista on kotiuduttu. Ei kannata tuijotella yksittäisiä suorituksia, kokonaisuutena tunturin kisareissulla nähtiin Flaksin radoilla paljon hyvää. Flaksi ei tiputellut pehmeällä hiekkakentällä rimoja, kovista kierroksista huolimatta esteille irtoaminen onnistui pääsääntöisesti hyvin, keinu onnistui (paitsi ekalla radalla) ja yhtä poikkeusta lukuun ottamatta myös haastavammatkin kepeille menot. Valitettavasti puomin alastuloon osuminen oli tunturissa ihan mahdoton tehtävä. Vain 1/6 juoksareista osui, sekin yläosumalla. Näin huonoa onnistumista tuolla esteellä en edes muista. Niinpä Flaksi teki muutamalla radalla nopeimman vitosen, esim. 9 sekuntia voittajaa nopeamman. Sitten tuli hyllyä ja muuta sutta ja sekundaa. Yksi nolla hyppäriltä. Sillä Flaksi oli toinen, kun Rauha-sisko pääsi kovempaa maaliin paremman ohjausvalinnan ja pystyssä pysyneen ohjaajan ansiosta. Hotellilahjakorttia ei tänä vuonna nollavoitoista tarvinnut siis pokata. 😉



Oli tunturissa yksi sellainenkin länderi, joka nakutteli juoksarit hienosti 6/6. Hyvä Saana ja Tico!
Kety pääsi välillä lapsenvahtihommiin, tässä on hurmaava Riite-bordercollie 4 kk.



Flaksin ja Rauhan agiratavertailu
Tällä radalla kummallekin neidille tulos 5 puomin alastulosta. Tällä radalla Flaksi oli karvan verran siskoa nopeampi, hyvin saman vauhtisia ovat neidit.
Tässä sama rata pelkästään Flaksin osalta, puomi 5, nopein aika
Sama rata Saanan kuvaamana toisesta suunnasta.
Flaksin ja Rauhan hyppyratavertailu
Tällä radalla siskokset ottivat kaksoisvoiton, Rauha voitti, Flaksi oli toinen.
Tässä hyppäri pelkästään Flaksin osalta.
Ja sama hyppäri toisesta suunnasta kuvattuna.
Agirata 15 (rima, puomin alastulo, keppien aloitus)
Hylly (keinun uusinta, sitä ennen jo kieltoja putkilta ja huono puomi)
10 (kielto puomilta ja puomin alastulo)
Hylly (hypyn ohitus)
Sama hyllyrata Saanan kuvaamana. Flaksin kanssa käydään aina pienet työneuvottelut. ;)
5 (puomin alastulo), sij. 2, nopein aika
Sama agirata Saanan kuvaamana.

Tunturissa nähtiin jälleen monenlaista säätä helteestä kylmään puhuriin ja vesisateeseen. Meidän autokunta pääsi kuitenkin etelään ennen lumisateita.


Matka taitettiin kahden pysähdyksen taktiikalla. Kiitos anoppi hyvästä ruokahuollosta ja kukantaimista! Laukaassa tehtiin myös puutarhakierrosta.







Kotona on oltu aktiivilomalla pari päivää. Päiviin on mahtunut koirien treenit (kyllä se Flaksi "kotona" puomin osaa ihan täydellisesti!) ja koirien löhöilyä, Flaksin hieronta, emännän kampaaja, kesäkukkaostoksia ja -istutuksia, terassin ja altaan pesua, siivoamista, rikkaruohojen kiskontaa, paljuilua, lukemista ja entisten naapureiden kanssa kahvihetki. Tänään on luvassa treenit Jyrän kanssa.
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti