perjantai 5. syyskuuta 2014

Alakulmuri irtosi

Perjantain kunniaksi Flaksin alakulmuri putosi kyydistä. Vielä odotellaan, että loputkin ymmärtäisivät väistyä uusien tieltä.

Eilen oli Flaksin pentukoulun toinen kurssikerta. Hienosti neiti opiskeli häkissä odottamista. Yksiö on Flaksille mieluinen paikka, ja aika hienosti siellä pysytään jo ovi auki häiriön allakin. Lisäksi tehtiin koroketreeniä. Olen tehnyt Flaksin kanssa naksuttimen avulla aika paljon erilaisia tasapainoilu- ja kehonhallintajuttuja. Niinpä koroketreeneissä haasteena oli keretä palkkaamaan vain etutassuista korokkeella. Tällä kertaa on tarkoitus alkaa kiertämään takapäätä (jalat liikkuu) korokkeen ympäri. Paikalla istumisessa Flaksi on aika pro! Pystyy tekemään istahdus, häiriö, palkka -ketjua jo hyvällä maltilla. Olipa onni, että kouluttaja hoksasi sanoa, että niitä häiriöitä (heiluva lelu) pitää muistaa tehdä ihan lähietäisyydelläkin. Siinä on Flaksille enemmän haastetta. Lisäksi leikittiin häiriön alla. Nixi-sisko tuli seuraavaan ryhmään treeneihin. Katsoimme pikaisesti, että Flaksi taitaa olla hieman Nixiä korkeampi tällä hetkellä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti