torstai 12. kesäkuuta 2014

The first day of the rest of my life

Eilen se sitten tapahtui. Meille tuli pentu. Ihana söpöliini, pennuntuoksuinen, pehmeä, maailman kaunein ja söpöin pentu muutti meidän kotiin. Annoimme pennulle nimeksi Flaksi. Flaksi merkitsee hyvää tuuria ja hyvää tuuriahan tässä on ollutkin yllin kyllin. Flaksi on 10-vuotis hääpäivälahja toisillemme. Ja melkoinen flaksihan minulle kävi 10 vuotta sitten ja flaksi yhä jatkuu. Tässä blogissa kirjoittelemme pentumme kuulumisia.
Automatka kotiin sujui hienosti. Flaksi kuunteli rauhallisesti uusien iskosiskojensa parsonneitien Fannin ja Fridan haukahtelut ja alkumurinat. Sitten Flaksi kävi nukkumaan ja nukkui sikeästi kotiin asti. Muutamissa töyssyissä Flaksi vähän raotti silmiään mutta jatkoi sitten heti hirsien vetelyä.
Järvenpäähän saavuttuamme ajelimme puistoon, jossa esittelimme Flaksin ensin vanhemmalle siskolle Fannille ja sitten nuoremmalle Fridalle. Ensitapaaminen sujui yllättävän hyvin. Flaksi toimi erittäin viisaasti ja osasi hyvin väistellä isosiskoja. Frida oli ihan innokas haistelemaan Flaksia, Fannia ei Flaksi erityisemmin kiinnostanut. Hyvä alku! Tästä jatketaan tutustelua pikku hiljaa.
Sisälle päästyään Flaksi kävi heti taloksi. Ei tippaakaan ujostelua tai arastelua! Asenteella heti haistelemaan paikkoja ja leikkimään!
Ensimmäisenä iltana oli jo monenlaista kokemusta koettavana. Meillä on vieraana ystävämme Zsofi Unkarista ja hänen kanssaan Flaksilla olikin hauskat leikit. Naapurissa oli myös lasten synttärikutsut ja takapihan tutkimusretkellä nuuskittiin naapuruston lasten käsiä. Siinä sitä kaikki ihastelivat porukalla rohkeaa uutta perheenjäsentämme. Ruoka maistui mainiosti ja kaikki pissat ja kakat tehtiin tutkimusretkillä takapihalla. Yöuni sitten maistuikin oikein hyvin ja Flaksi heräsi ensimmäisen kerran viideltä elämänsä ensimmäiseen aamuun meidän kotona. Kasvattaja antoi hyvän neuvon, että jokaisena päivänä pennulle pitäisi tarjota yksi hyvä kokemus. Tätä lähdemme toteuttamaan ja toivon mukaan onnistumme siinä. Kokemuksia näillä meidän kesäretkillä onkin tarjolla, ihan varmasti.

1 kommentti:

  1. Kyllä tuli kasvattajalle hyvä mieli!Flaksi on saapunut omaan kotiin.Mukavia kesäretkiä edelleenkin!Mukava tavata lauantaina,tuemme Skumpan ja Rauhan pentuparkkiin Tampereelle!Rapsutuksia ja pusuja!

    VastaaPoista