keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Flaksi mummolassa

Flaksi on kuin kotonaan myös Laukaassa. Vielä ei ole tullut vastaan paikkaa, jossa Flaksi ei olisi viihtynyt.

Tapaaminen Ronjan kanssa sujui hyvin. Tosin Flaksi hieman ihmetteli, miksei hänen mahtava äänensä saa ansaittua vastakaikua. Ronja on kuuro. Ronja on pennun kanssa hyvin pitkämielinen, mutta tapporavistukset hännässä saivat Ronjankin kidan aukenemaan melkoiseen irvistykseen. Ja Flaksia vietiin!




Ja mikä siinä on kun sana ei tehoa?
Flaksi on tutustunut myös mummolan pihan kasveihin, onneksi löytyi myös syötäviä versioita, esimerkiksi mirrinminttu.

Flaksi pääsi tutustumaan myös Laukaan Äijälään mökille.




Pihassa tuli seurailtua isompia ja jopa hieman leikittyä Fannin ja Fridan kanssa.


 Vielä ei Flaksi pysy Fridan vauhdissa mukana.



 Välillä Flaksi tutustui mökin pihan ihmeisiin, käpyihin ja juhannusruusuun.


Fannin perässä Flaksi juoksi vahingossa järveenkin. Se oli hieman erikoinen kokemus, jota ei heti lähdetty toistamaan, vaikkei sekään kyllä pelottanut.




Päikkäreiden jälkeen suuntasimme vielä Pinjan 15-vuotissyntymäpäiville. Flaksi oli kylässäkin kuin kotonaan, ihmisvilinä ei pelottanut. Flaksi kävi tutustumassa niin aikuisiin kuin lapsiinkin ja leikki, söi luuta ja oli sylissä ihan kenen kanssa vaan. Mahtava tapaus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti