sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Flaksi - rakas pieni hirviö

Jotta kenellekään ei jäisi liian ruusuinen kuva elämästämme pikku-Flaksin kanssa, kerrottakoon, että piikkihammas on tullut esiin ja naskalit tuntuvat kasvavan kasvamistaan. Flaksi ei epäröi käyttää hampaitaan äänitehosteiden kera (murinaa ja haukkua) kun hänet tapaa tekemästä jotakin kiellettyä - roikkumasta puntissa, syömässä jotakin kiellettyä, väsyhepulin hetkellä. Suurissa voiman tunnoissaan pentu on kokeillut onneaan myös Fannin ja Fridan kanssa, ihan äänitehosteiden kera. Fanni ja Frida saavat Flaksin tainnnutettua pelkällä jäykistelyllä ja katseella. Ihmisten sanominen ei meinaakaan aina mennä ihan heti perille. Myös Roopen Flaksi laittoi tanssimaan ripaskaa useampaan otteeseen juhannuksen aikana.

Nyt olemme palanneet Mäntyharjun reissusta jo kotiin. Flaksi näytti riiviöpuolensa myös painelemalla takapihalta pihan takana olevaan pieneen metsikköön ihan näkymättömiin jo ennenkuin kerkesin saada saappaat jalkaani. Ja Mäntyharjussa menin useampaan otteeseen liian itsenäistä ulkoilijaa piiloon. Vaikka naksuttimen kanssa oppi tuntuu monessa kohtaa kolahtavan äärimmäisen nopeasti, ei yksinolo tunnu ulkona juuri mietityttävän, vaikka ihmiset välillä katoaisivatkin.

Tänäänkin Repoveden lenkille pääsivät Fanni, Frida ja Roope.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti