sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta

 Molemmat bongattu. Peippo on vieraillut pihassamme jo viime viikosta alkaen, kiurun äänen ja lopulta itse taivaalla lekottelijankin bongasimme tänään aamun peltolenkillä. Ja mikä parasta - lenkillä oli koko lauma, myös isäntä. Kantohanki tasaisella pellolla on kyllä ihana kävelypaikka aurinkoisessa säässä. Ja kävely pellolla onnistuu jo polvitoipilaaltakin. Toki lenkin jälkeen pitää lepuuttaa ja antaa jalan turvotuksen laskea,  mutta pikkuhiljaa kohti parempaa kuitenkin.

Peltoja pitkin on tehty nyt aamulenkit, päivälenkit ja iltalenkit.
















Pihassamme vierailee myös varpushaukka lintulaudoilta helppoa saalista bongaillen. Ja tänään aamulla pihassa juoksi seitsemän oravaa. Iltalenkillä pellolla kohtasimme miehen, joka kertoi, että n. kilometrin päässä on nähty niinkin harvinaisen kaverin kun ahman jäljet ja kilometri toiseen suuntaan on liikkunut ilves. Kun ympäristössä pyörii myös paljon kauriita ja peuroja ja kettu, on täällä kyllä ihan hauskaa tehdä luontobongauksia. 


Hallilla on käyty pariin otteeseen sitten viime päivityksen treenaamassa ja eilen kisatalkoissa medi kolmosten aikaan. Teemu oli kuuluttajana, ja minä vastaavana koetoimitsijana. Oli mukava käydä pitkästä aikaa hieman ihmisten ilmoilla.


Ensi viikonloppuna menen Flaksin kanssa Lauran ja Remun WAO-matkan tukiepiksiin JAUn hallille. Kokeillaan tehdä kolme kertaa sama rata - josko saataisiin rytmityksiä osumaan kohdilleen. 

Flaksi tuli valituksi JAUn valmennusryhmään myös ensi kaudelle. Sanni Kariniemen ja Stefanie Semkatin oppeja olisi siis luvassa. Nyt vaan toivotaan, että ohjaaja kuntoutuu syksyksi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti