sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Flaksi 8 vuotta!

 Meidän pentupentu tuli viralliseen seniori-ikään perjantaina. Synttäreitä juhlittiin herkuttelemalla: koirat isoilla herkkuluilla ja ihmiset leivoksilla. Synttäriohjelmaan kuului toki myös hallilla treenailemassa käyminen. Hienosti Flaksi irtoili (lähes) paikallaan seisoskelleen Teemun ohjauksesta. Yksissä tuumin Raasillan C-pentueen sisarusten omistajien kanssa tuumimme, että isot saappaat jättävät jälkeensä aikanaan nämä hienot harrastuskaverit. Toivottavasti kaikilla on vielä monia terveitä vuosia edessään! Flaksin veli Sumo on kolmoisvalio - agility-, muoto- ja jälkivalio. Hieno ja komea koira siis! Flaksin lisäksi Nixi, Rauha ja Skumppa ovat osoittaneet hienoa osaamistaan agilitykentillä. Oli upeaa päästä Norjaan PM-kisoihin maajoukkuesisarusten Nixin (ja Päikin) ja Flaksin (ja Teemun) kanssa. Ihania ja rakkaita kavereita!





Myös Roope on päässyt hallille kurvailemaan. Agilityn lisäksi jätkä nauttii täysin rinnoin aidatun pihan suomasta vapaudesta olla ulkona vahtikoirana. Lenkit kaksikon kanssa sujuvat hienosti. Olemme käyneet ihmettelemässä kevään etenemistä lähimaastoissa.


 





















Keskiviikon Sannin treeneissä olin ihan ulapalla. Unohdin radan toistuvasti ja sekoilin minne sattuu. Flaksi oli silti hieno, ja sillä oli kivaa. Onneksi häröilyä ei tarvitse ottaa kovin vakavasti - nauroin muiden mukana maha kippurassa. Jospa ensi kerralla sisäinen navigaattorini pysyisi paremmin kartalla.
Eli jatkamme yksittäisten treenikertojen bongailua ja ostamista. Roopen kanssa meille riittää omatoimiset humppailut, kivaa on. Tänäänkin käytiin koiranpäivän kunniaksi treenailemassa. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti