Ollaan tässä tuumittu ja funtsittu Flaksin viime aikoina enenevässä määrin pudottamia rimoja. Ainahan Flaksi on hypännyt "naftisti" ja kääntynyt kolikon päällä, mutta viime aikoina on alkanut tippumaan harmittavia yksittäisiä rimoja erityisesti kaarteissa tai käännöspaikoissa. Aika monta muuten hienoa puhdasta kisarataa on mennyt vitoseksi tai kympiksi näiden sattumusten kanssa. Ei ole napsunut nollavoittoja, niin rankingsijoituskin on laskussa. Pitkään Flaksi olikin siellä 300 pisteessä kiinni jaetulla ykkössijalla, jopa loukkaantumisajan läpi. Eli vauhti on yleensä riittänyt melko hyvin, jos vaan ei matkalla ole sattunut mokia. Ja nyt on sattunut niitä mokia. Viikon päästä on SM-kisat Turussa, sinne voidaan lähteä ihan rennolla asenteella. Flaksin kroppa on kunnossa, eikä rimojen pudottaminen johdu onneksi mistään terveyssyystä. Flaksi vaan on muuttanut hyppynsä ponnistuspaikkaa niin, että rima joko pysyy (ja kolisee) tai tulee alas. Tätä asiaa ei saada viikossa muutettua. Takaakiertoja käytiin jumppaamassa niin, että juomapullo oli hypyn takana muistuttamassa laajemmasta kaaresta. Pullon kanssa hyppääminen sujui. Taitaa kuitenkin olla niin, että SM-kisoihin ei voi ennen suoritusta mennä virittelemään juomapulloja radalle. 😂 Tänään on vielä viimeiset kisat (KAT, Ojanko) ennen Turun retkeä. Sitten katsotaan millaisella flaksilla viikon päästä kisataan, ja talvikauden treeniaiheet onkin jo valmiina (hyppääminen, puomin erilaiset poistumiset, vaikeat keppihaasteet). Treenit jatkuvat Jennan ja Sannin valvovien silmien alla. Parhautta!
Tässä vielä viimeisistä Jennan ison kentän treeneistä kooste.
Arki pyörii omalla painollaan. Pää on työpäivien jälkeen pyörällä ihan normaalisti alkusyksyn ja uusien systeemien luomisen malliin. Viikonloppu on ollut hyvä ottaa ihan iisisti kotosalla: metsäilyä koirien kanssa, agilitya, sieniä, lukemista, kynttilöitä, saunaa ja paljua, hyvää ruokaa. Kyllä se tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti