sunnuntai 4. elokuuta 2019

Uskalla tavoitella unelmia

Sen niminen oli Suomen lasimuseon nuorten muotoilijoiden näyttely. Riihimäen lasimuseossa tuli tänään vierailtua Janakkalan kisareissulla. Upea ja ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. En voi liikaa hehkuttaa tuota museokorttia - se on vienyt moniin hienoihin kokemisen arvoisiin paikkoihin tänä kesänä. Paikkoihin, joihin ei muuten varmastikaan olisi tullut mentyä.



















Janakkalan kisoista ei tullut menestystä. Sekä hyppäriltä että agiradalta hyllyt. Hyppärillä Flaksi ei lähtenytkään ohjaajan liikkeeseen (olisi pitänyt katsoa ja kutsua) mukaan vaan lipsahti väärälle esteelle. Agirata keskeytettiin kun sekä puomi että keinu kiehuttiin hyppien. Niin että nöyränä  tuo harrastus pitää. Ei pääse näillä kisasuorituksilla leijumaan. Osaaminen ei edelleenkään ole riittävällä tasolla, kun onnistumiset eivät siirry kisasuorituksiin. Treeneissä niitä nappisuorituksia nähdään. Kyllä tuo harrastus välillä turhauttaa, vaikka vain harrastus onkin. Mutta sitten taas onnistuminen tuo huikeita fiiliksiä ja onnistumisen iloa. Koiran kanssa puuhaileminen saa kaiken muun pois mielestä, siinä todella elää hetkessä. Ihan parasta nollausta. Täytyy taas vaan  ruuvata pää muistamaan, että kyseessä on leikkimielinen harrastus, jonka tarkoituksena on tuottaa iloa ja energiaa elämään. Onnistuneet hetket ja pienet asiat, terve koira - ei ne tulokset ja puhtaat radat. Ai että kun se on helppoa sanoa. 😇








Viimeisin kesälomareissumme suuntautui Laukaaseen. Siellä vietimme Maija-Liisan täyshoitolassa torstaista lauantaihin. Kiitos kestitsemisestä. Reissu oli touhua täynnä. Torstaina menimme illalla, perjantaina Teemu ja Soile keräsivät meille pari ämpäriä mustikoita -kiitos! Ja illalla Flaksi kisasi Vihtavuoressa Popdogin ja Lauka:n yhteiskisoissa. Agiradat menivät sielläkin puomin loikkimiseen ja lentokeinuun sekä keppien tahkoamiseen, mutta hyppäriltä pari otti suvereenin voiton jälleen kaikkien kokoluokkien nopeimmalla ajalla. Hienoa!



Lauantaina kävimme aamukävelyllä Hitonhaudalla Outin kanssa. Vaikuttava paikka oli sekin. Iltapäivästä tapasin kerran kesässä -tapaan entisiä työkaveireita/nykyisiä ystäviä. Jyväskylässä oli rallihulinaa, mutta hyvin sekaan sopi. Sillä aikaa Laukaassa kerättiin meille mustiaviinimarjoja - kiitos. Sain kaikki marjat mahtumaan jo etukäteen täyteen pakastimeen. Autonpakkaustetriksen lisäksi olen siis aika haka myös pakastintetriksessä!













Vihtavuoren kisat:

Eka agirata
Toinen agirata
Voitokas hyppäri

Pari päivää ja sitten se alkaa. Arki.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti