perjantai 30. elokuuta 2019

Olihan se. Melkoinen viikko.

Palataanpa vielä viikon takaisiin SM-kisojen tunnelmiin. Flaksin viikonlopussa oli nousujohde. Sunnuntain joukkuekarsintaradalla Flaksi teki nollaradan parilla pienellä aikaa syövällä stopilla ennen putkia, tuomarin mielestä kuprut eivät kuitenkaan olleet kieltojen arvoisia. Niinpä joukkue sai kasaan kaksi nollaa, yliaikakympin ja hyllyn. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan riittänyt finaalipaikkaan. Siirryimme siis katsomoon ja talkoisiin. Pitkä kisapäivä saattoi hieman painaa vielä maanantaina, mutta niin vain paineltiin töihin hymyssä suin muutaman tunnin unilla.

"The most beautiful memories you´ll make togerher." Tämän lausahduksen luin tuomari Jari Suomalaisen paidasta. Näinhän se on, parhaat muistot tehdään kokemalla yhdessä. Viime viikonlopusta jäi muistoksi Irene Erlingin ottamia hienoja kuvia neiti Hattarasta.






Viikko on pitänyt sisällään ylipitkiä työpäiviä, monenmoista säätöä ja hälinää. Onneksi on perjantai. Ei hetkeäkään liian aikaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti