maanantai 29. heinäkuuta 2019

Viimeinen kokonainen lomaviikko on käynnistynyt

Niin se vaan on, vähiin käy meidän loma. Kai sitä joutaa jo arkeen palaamaan, mutta myönnettäköön, että hieman asenteen tarkistusta se allekirjoittaneen osalta kyllä kaipaa. Minä lomailisin 24/7/365.

Viikonloppua vietimme Mäntyharjulla. Sinne Nurmaan maisemiin ajelimme jo torstaina. Kävimme helteisessä säässä Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalolla jokakesäisellä näyttelyreissulla. Siellä pääsimme ihailemaan Kansallispuistomme Repovesi -valokuvakilpailun upeita kuvia, Juha Kuosmasen tauluja  ja Hannu Hautalan upeita otoksia Uljaasta valkoisesta joutsenesta. Rakkauspuiston kukat olivat myös loistossaan.











Perjantaina nautimme melkoisesta helteestä. Yksi kesäperinteistä, Miekankosken kahvilan kahvireissu tuli tehtyä. Kävimmepä jopa koirien kanssa (Roopea lukuun ottamatta) Taskulammessa uimassa. Sen verran kuuma keli oli, että saunaa ei uintireissulla kaivannut. Koirien lenkin piti hoitaa aikaisin aamusta ja sitten saikin lukea rauhassa kirjaa.









Lauantaina kisailin Jyrän kanssa helteisessä säässä Mikkelin raviradalla MAH:n kisoissa. Kiitos koiran lainasta ja kuskauksesta Mara! Voitimme peräti kaksi rataa. Eka rata oli nollavoitto, toisen radan voittoon riitti tulos 10. Kolmas rata menikin jo ihan plörinäksi. Ei makeaa mahan täydeltä. 😅Jyrä jaksoi hienosti helteessä, ohjaaja kyllä tilttasi reissun päätteeksi. Piti mennä selälleen elpymään kun Mäntyharjulle asti päästiin. Saunapäivän saunaan lähtöäkin harkitsin pitkään, mutta tulipa saunassa kuitenkin käytyä. Tiedä sitten kuinka viisasta se oli. 




Sunnuntaina olimme taas samaisessa paikassa, Mikkelin raviradalla. Tällä kertaa kisaamassa oli Teemu Flaksin kanssa. Ei merkintöjä kisakirjaan, yksi palkintopallisijoitus kylläkin. Jokaisella radalla oli hyviä juttuja ja hienosti Flaksi jaksoi helteessä. Molempien kisapäivien päätteeksi koirat pulahtivat uimaan. Jostain syystä en saa ladattua kun kaksi rataa kumpaiseltakin eetteriin, YouTube sensuroi juurikin molempien huonoimmat radat. 😂








Nurmaalla ihailimme äidin kukkasia.























Kovasta paahteesta ja omien kukkiemme selviämisestä hieman huolestuneena lähdimme ajamaan suoraan Mikkelistä kisojen päätteeksi sunnuntaina kotiin. Miljoonakellot amppeleissaan ja samettiruusut ruukuissaan olivat nuukahtaneita, samoin toinen hortensia parvekkeella, mutta kaikki onneksi elpyivät kun saivat heti kotiin saavuttuamme vettä. Pihassa kukkivat nyt myös liljat. Jälleen yksi mukava kesäreissu takana siis.










Tänään kävimme museokorttireissulla Amos Rexissä Ars Fennica 2019 -ehdokkaiden töitä ihailemassa. Petri Ala-Maunus oli suosikkimme. Itse näyttelytila on myös hieno.











Nyt nautitaan hieman viileämmästä säästä ja viimeisistä lomapäivistä. Onneksi elämä jatkuu loman jälkeenkin. 😉

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti