torstai 25. joulukuuta 2014

Joulu kotona

Ensimmäinen joulu Reinikankareessa tuntuu vallan mukavalle. Jouluaattona saimme vieraaksi vanhempani ja Roopen. Joulua on vietetty hyvässä seurassa siis. Ennen joulua talossa leivottiin ja laitettiin ruokaa sekä koristeltiin paikkoja vimmatusti. Se on sellaista hommaa, josta molemmat nautimme! Ilman Teemua olisimme kyllä nauttineet joulusta ilman herkullisia leivonnaisia, leipominen kun ei kuulu erityisosaamiseeni ;) Mutta hienoa, että edes toisen meistä kuuluu. Järvenpään Kukkatalosta löysin mieleiseni kukka-asetelman joulupöytään.

 Tässä valmistuu joulupulla.



 Keliaakikkokaan ei jäänyt ilman jouluherkkuja.
 Myös karjalanpiirakat saatiin.
 
 Perinteisten ja hieman tuunattujen jouluherkkujen lisäksi jouluaattoon sisältyi sangen perinteinen ohjelmisto hautuumaakäynteineen (tällä kertaa Porvoon hautausmaa), joulusaunoineen ja lahjoineen. Kiitos joulupukille edelleen! Olemme tainneet olla kiltteinä. :)



Länderi ja mitteli eivät vielä olleet ihan parsoneiden veroisia paketin avaajia. ;)



 Paisto- ja ruokavahtitoiminnan sekä lenkkeilyn lomassa koirat ovat ottaneet rennosti.

 Ei meillä täällä pöllömmät lenkkeilymaisemat ole.




Roopen kanssa Flaksi pääsi juoksemaan ympäri pihaa. Nuori uros on kyllä aika kiinnostunut Flaksin takamuksesta, mutta onneksi Flaksi osaa pitää puolensa. :)



Joulupäivän vieraaksi saimme Päikin ja Flaksin Nixi-siskon.
















 Rauhaisaa joulun jatkoa itse kullekin säädylle!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti