Uusin nivelin eteenpäin

                                     
Kiitollinen, onnellinen ja kyllä, kipeäkin, olo. Tekonivel on laitettu onnistuneesti polveen, mutta prosessi ei ollut ihan niin yksinkertainen ja suoraviivainen, kuin kuvittelin. Minua ei leikattu suunnitellusti tiistaina, koska sairaalan vuodeosasto oli täynnä, ja tekonivelleikkauksen jälkeen ei luvattu kotiutumista saman vuorokauden puolella. Siinä vaiheessa kun minua heräteltiin esilääkityksestä kotiinlähtöä valmistelemaan leikkauksetta, oli pettymys valtava. En ollut uskoa, että noinkin voi käydä. Elämä opettaa, että koska tahansa voi tapahtua mitä tahansa, kenelle tahansa. Onnekseni sain keskustella lääkärin kanssa, joka keskustelumme päätteeksi sai taiottua leikkausajan torstaille. Viikko sitten torstaina, toivoa täynnä, kurvasimme taas leikoon. Ja tällä kertaa onnisti. Minulle asennettiin onnistuneesti varaosat polveen päiväkirurgisena operaationa. Niin kiitollinen olen asian mahdollistaneelle ja ilmeisen onnistuneesti polveni operoineelle lääkärille. Viimeisin viikko on siis kulunut lähinnä sängyssä pötkötellen. Flaksi ja Pulla ovat seurana. Roopen mielestä olin niin epäilyttävä alkuun, että poika pysyi kokonaan toisessa huoneessa. 

Toipuminen on lähtenyt käyntiin hyvin. Huonovointisuutta on ollut vain tänään lääkkeiden vaihtoon ja lääkemäärän alasajoon liittyen. Lääkitys on ollut niin vahva, että sillä kivut ovat pysyneet hyvin kurissa. Kipua tuottaa toki jumpat, joita olen tehnyt ihan alusta saakka sinnikkäästi, ettei polvi pääse vain jäykistymään. Jumpan määrän hakeminen on vielä hieman kesken, mikä on liikaa ja mikä sopivasti. Päivät ovat kuluneet etähommia tehden (kokeiden korjausta, suunnitteluhommia), kirjoja lukien ja kuunnellen, hengitellen, torkkuen ja jumpaten. 

Työparini pyörähti meillä maanantaina tuomassa työyhteisöltä ihanan tsemppipaketin.

Teemu on hoitanut huushollin kaikki työt ja koirat töidensä lisäksi. Ja käynyt vielä Pulla Piikitan kanssa treeneissä. Pulla on niin hieno!

Pulla on rauhallinen, keskittyvä ja asiastaan innostunut treenaaja. Erityisen mukavalta tuntuu kuulemma treenata rauhallisen koiran kanssa, joka ei hauku ja remmellä kokoajan treenatessaan. Flaksi alkaa olla jo kunnossa, ja tikit on poistettu viikko sitten. Mummeli pääsee pikkuhiljaa jumppaamaan ja mielenvirkistyshallikäynneille. 

Toissapäivänä tuli jo seitsemän vuotta siitä, kun Fanni lähti sateenkaarisillalle kirmailemaan. Vain yksi voi olla ensimmäinen! Fanni kulkee edelleen mukana keskusteluissa ja saa ihmiset nauramaan, kun Pikku Akan tempauksia muistellaan.