perjantai 19. maaliskuuta 2021

Treenisuunnittelua

 

Kirjojen lukemisen ja kuuntelemisen sekä työhön liittyvien Teams-palaverien lisäksi aikaa on ollut Flaksin treenien suunnitteluun. Flaksi päätti hakea ensi kaudelle JAUn omaan valmennusryhmään, jonka kouluttajana toimii Sanni Kariniemi. Tällä videolla haettiin ryhmään. Nyt vain ootellaan, että suosiiko onni ja pääseekö Flaksi mukaan porukkaan. Huomenna neidolla on ainakin edessä Sannin ison kentän  treenit. Koronarajoitusten vuoksi kety ei pääse paikalle kurkkimaan. Katsotaan saako ohjaaja järjestettyä jotain katseltavaa treeneistä.


Tänään olin mukana hallilla katsomassa Flaksin keinutreeniä ja Fridan leikkihetkeä, ettei mökkihöperyys ihan iske. Samalla köpöttelin varovasti Icebugit jalassa tasaisella polulla auringonpaisteessa. Olipa mukavaa ja virkistävää.








Hyvin ne päivät kuluu kotona hipsutellessa ja pötkötellessä. Iloa viikonloppuun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti