sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Lettukestejä ja leikkejä

Vielä on saatu nauttia lämpimistä syyspäivistä. Viikko on kulunut agilityn ja tuttujen tapaamisen parissa. Flaksi oli tiistaina Jennan treeneissä sangen pätevä ja ihan mukavan vauhdikas. Hienoa, että aiemmin hampaillaan puntissa tai kädessä roikkunut Flaksi alkaa pikkuhiljaa sietämään ohjaajaan liikettä. Paljon on vielä tekemistä, mutta ihan hyvälle näyttää tässä vaiheessa. Flaksi on saanut kehuja kropan käytöstään, hyvästä hyppytekniikastaan ja sujuvasta kääntyvyydestään. Näitä pyritään ylläpitämään ja toivotaan, että tilanne pysyy ennallaan, vaikka rimat joskus nousevatkin medikorkeuksiin.

Keppitreenejä jatketaan kuudella kepillä, vaikka kaksitoista keppiä jo meneekin. Vielä kepit eivät tosin ole siinä vaiheessa, että niitä kannattaisi tehdä radan osana. Jos kerrankin malttaisimme mielemme, emmekä etenisi asioissa liian nopeasti, jos kerrankin saisimme itsevarmemman ja estevarmemman koiran....Aika näyttää.

Kontaktitreenit ovat ihan alkutekijöissään. Flaksi tarvitsee edelleen vahvistusta boksiin erilaisissa tilanteissa ihan tasamaalla, ja minipöydän päällä olevalta puomin alastulolta tehdään juoksutuksia vielä varmaan jonkin aikaa. Eilen tosin ensimmäistä kertaa treeneissä tuli kaikilta etäisyyksiltä hyvät ja varmat osumat. Vaikka meistä itsestä tuntuukin välillä siltä, että olemme juoksukontaktien(kin) opettamisessa hieman pihalla, on ihanaa, kun on treenikavereita, joilta kysyä ja jotka tsemppaavat. Heini ja Leena antoivat tälläkin viikolla hyviä vinkkejä. Kiitos! Lisäksi yhdessä treenaaminen on superkivaa! Flaksi kävi Piin kanssa treenien päätteeksi myös leikkimässä.

Eilen tapasimme Hyvinkäällä treenien merkeissä Aliisaa ja Kiriä. Olikin oikein hyvän mielen treenit, ja vielä rotutoverin tapaaminen kaupan päälle. Yhteistreenejä lisää! :)





Tämän viikonlopun kuvioihin on kuulunut myös kahdet lettukestit. Vielä on mukavaa paistaa lettuja muurikalla pihassa. Lapsivieraat ainakin tykkäsivät tarjoiluista.




Yhdeksän vuotiaan parsonin juoksut koettelevat koko poppoon hermoja. Flaksi-parka saa olla rauhassa vain hetkittäin. Lähes koko ajan pitäisi olla leikkimässä junaa. ;)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti