Yritimme mennä ajoissa nukkumaan, kun sunnuntaiaamuna piti herätä jo puoli viideltä, jotta kerkesimme ajoissa Turkuun agikisoihin. No, ihan perinteisesti kävi siinäkin. Yöllä tuli torkuttua ja kukuttua ja vilkuiltua kelloa. Onko jo aika herätä? Sunnuntain reissusta selvittiin kuitenkin kunnialla. Vaikka kyllä siellä taas porukalla päiviteltiin, ettemme taida ihan terveitä olla, kun vapaaehtoisesti heräämme niin aikaisin kun saisi nukkua. Mutta eipä tämä agility ole ainoa harrastus, jonka takia ihmiset heräävät järjettömän aikaisin.
Liedossa oli Fridan, exän ja yhteisen muksun kokoontumisajot. Kleni ja Fanny pitivät huolen nollaradoista. :) Fanny pokkasi sertinkin! Fridalla ja Teemullakin oli hienoja ratoja, vaikka tuloksena olikin 5 (puomin kontakti), hylly (hyppy väärin päin) ja 10 (jätti kepit kesken).
Vaikka ATT:n hallin pohja on hyvä, oli hyppääminen sunnuntaina Fridalle hetkittäin todella haastavaa. Jopa Purinan huonolla pohjalla kulki perjantaina paremmin. On tietysti mahdollista, että sunnuntaina näkyi perjantain rasitukset tekemisessä. Tätä hyppäämisasiaa joutuu kisapaikoilla aika usein hyvätahtoisten aksatuttujen kanssa puimaan: "ei, ei pitäisi olla jumissa, mutta onhan se silti mahdollista" "kyllä käy säännöllisesti hoidoissa" "on kuvattu, rakenteessa ei mitään asiaa selittävää" "kyllä silmienkin pitäisi olla kunnossa" "takapään lihaksistoa on jumpattu, hyppytreenejä on tehty, ja liikkumistapaa koetettu muuttaa". Etäisyyden arviointi taitaa olla se suurin haaste, mistä kohtaa pitää ponnistaa. Joinain päivinä ja joissain paikoissa hyppäämisessä ei ole mitään ongelmaa, ja ongelmaa saattaa olla tai olla olematta myös samoissa paikoissa. Hieman on haastavaa päästä perimmäiseen syyhyn kiinni, mutta niin kauan kun en usko Fridan asiasta itse kärsivän sen kummemmin, voi harrastus jatkua. Kaikenlaista on mietitty vireystilan vaikutuksesta kaikkeen muuhun mahdolliseen saakka. Onhan se tietysti hassua, ettei agilitykoira osaa hypätä. Rimojen pudotukset on kyllä tosi harvinaisia. Frida on niin kiltti, että se sihtaa aina niin kauan, että varmasti pääsee yli. Ehkä kyse onkin vaan liiallisen kiltteyden aiheuttamasta varmistelusta? ;) Totuus on, ettei tässä talossa kestä kenenkään pää, jos nuo parsonit jää pelkästään sohva- ja lenkkikavereiksi. :)
Sunnuntaina testasimme ensimmäistä kertaa myös paljua. Vuotaahan se, mutta eiköhän se kuntoon turpoa ajan kanssa. Mukavaa siellä oli lillua ja kuunnella lintujen ääniä. Flaksin mielestä täyttöoperaatio oli vähintäänkin mielenkiintoinen.
Maanantaina kävin viemässä ja hakemassa tuoleja/tuolin Mäntyharjussa. Vanhat tuolit saavat uuden elämän uusilla verhoiluilla Milkan/Verhoilu- ja entisöintipalvelu Patina käsissä. Oli mukavaa touhuta pieni hetki myös kovasti innokkaan Roopen kanssa. Ja nyt makuuhuoneessa on uusi hieno matto, kiitos äidin!
Tyttöjen välinen rakkaustarina tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan. Saa nähdä, pystymmekö ottamaan Flaksin Hemmo-veljen ensi viikonloppuna vieraaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti