lauantai 8. marraskuuta 2014

Purkansyöjän palvelusväki odottaa lunta

Ensilumi käväisi Järvenpäässä. Flaksista se oli huisin jännää. Mitä on tuo valkoinen aine, jota SAA luvalla kauhoa suuhunsa ja niellä? Niin siistii! Palvelusväki on hieman pettynyt, koska lumi ei sitten jäänytkään maahan. Edelleen löytyy ne purkat ja muut herkut ihan liian helposti....eli lunta odotellessa!

Tällä viikolla on käyty JAU:n viikkotreeneissä. Kivaa ja opettavaista sekä Fannille että Fridalle ohjaajineen! Itse kokeilin helikopteri-ohjausta, olipa melkoista pyörimistä. ;) Teemu koitti saada Fridan kurvit tehokkaiksi ja vauhdikkaiksi, ei ole helppoa tuo kääntyminen Fridalle, vuosien varrella tehdyn käännöstreenin jälkeenkin meinaa mennä mutkat pitkiksi...ja mikä se nyt sitten lopulta onkaan parempi tapa, rytmityksen kautta kääntäminen vai ohjaajan meno lähelle estettä tekemään enemmän töitä. Teemuhan kyllä kerkeää, siitä ei ole kyse.

Flaksi on tehnyt kotiläksyjään. Kiertämiseen voi jo pikkuhiljaa lisätä ohjaajan liikettä ilman hampaita reidessä. ;) Peruuttaminen alustalle sujuu jo aika hyvin. Ja kyllä sinne häkkiin voi mennä maatekin.

Eilen oltiin ländereitten kisoissa talkoissa aamupäivän ajan. Teemu kuulutteli ja minä olin ilmossa. Aika moni parsonihminen ilmoitti meidän olevan väärän rodun kisoissa töissä. ;) Nyt taitaa olla kyse siitä, kenen näkökulmasta asiaa katsoo. Meille kumpikin rotu on oikea.




1 kommentti:

  1. Voi, kyllä ne purkat löytyy hangen altakin... Hyviä nenänkäyttäjiä, vai miten se nyt olikaan? ;)

    VastaaPoista