lauantai 1. marraskuuta 2014

Ernan ja Roppa-mamman luona sisaruksia tapaamassa

Tänään oli vuorossa Flaksin ja pentuesisarusten iloinen jälleennäkeminen. Olimme siis lähes koko poppoolla kylässä Ernan luona Espoossa. Ainoastaan isä-Kleni ja Rauha-sisko eivät tällä kertaa päässeet paikalle. Oli mukava nähdä kaikkia sisaruksia, mutta erityisesti Alpoa, jota me emme ole nähneet sitten ihan pikkupentuajan. Kaikkien muiden kanssa Flaksi on treffanut jossain kohtaa kerran tai useamman kerran. Kovastipa olivat kaikki kyllä kasvaneet.

Upeaa oli nähdä, miten hienosti kaikki tulivat juttuun keskenään ja kirmasivat pitkin Ernan pihaa. Vain sisällä pojille piirit meinasivat käydä hieman liian pieniksi, muttei sisälläkään ollut pientä pärinää suurempaa.

Erna oli valmistanut meille herkullista ruokaa syötäväksi ja hauskan tietovisan ohjelmaksi. Aika kului kun siivillä pentujen touhuja katsellessa. Juteltiin kuulumisia, katsottiin Petran opastuksella trimmausta ja lopuksi käytiin pienellä metsälenkilläkin.

Flaksi pärjäsi porukassa hienosti. Neiti puhuu hyvin koiraa. Antaa muiden haistella itseään ja käy alkuun maate, muttei näytä pelkäävän vaan kohtaa avoimin mielin, mutta varovasti. Hieman viikon riehut Roopen kanssa taisi kyllä painaa, Flaksi osittain myös seurasi toimintaa ihmisten jaloissa. Erityisesti sisätiloissa. Ulkona oli mukavaa juosta sisarusten kanssa.

Noppa Sissin tarkistuksessa.

Roppa-mamma.


Skumppa ja Sumo.

 
Nixi ja Flaksi.
Hemmo ja Alpo.





Mukavaa päivää voi muistella aina kun laittaa päähänsä tietokilpailuun osallistumisesta palkinnoksi saadun Flaksi-tiimin pipon. Kiitos Erna!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti