perjantai 16. syyskuuta 2022

Arki rullaa

 Onpas viimeisestä postauksesta hupsahtanut paljon aikaa. Kai se on taas tämä syksy ja arjen pyörimisen aloittaminen, joka on sekoittanut päiväkirjan kirjoittamisen. Mutta eipä se mitään - asialla ollaan taas - ja jatkoa seuratkoon tasaisen varmasti tästä eteenpäin. 

Laukaan viikonloppureissun jälkeen ollaan oltu viikonloput kotosalla. Kun toisena päivänä käy agilitykisoissa, menee aika kuitenkin kuin siivillä. Kotihommien jonoa on purettu, mutta jono on ja pysyy aina niin kauan, kun valitsee ajalleen sitä mieluisinta tekemistä. Eli koiratouhuja kotitöiden sijaan! Juuri tämä tuntuu kuitenkin omimmalta, joten tällä mennään. Kotitöitä tehdään siinä muun kivan sivussa. Pakolliset asiat toki ovat pakollisia.

Kotipihan kukkia on kerätty nyt ilmojen viiletessä ja sateiden lisääntyessä sisälle riemunkirjaviksi kimpuiksi. 





Syyskuun viidentenä alkoi JAUn valmennusryhmän syyskausi. Teemu ja Flaksi ovat siis vielä tämän kauden valkuissa mukana. Ensi vuodeksi emme taida enää Flaksille seuran treeniryhmäpaikkaa hakea. Tai no, vannomatta paras! Ensin oli Sanni Kariniemen treenit, joista tässä koostetta. Joka toinen torstai on myös Stefanie Semkatin treenit. Hauskaa saada taas hieman erilaista näkökulmaa asiaan. Ensimmäisistä Steffin treeneistä ei ole videomateriaalia, koska kety oli työhommissa vanhempainiltaa pitämässä.

Treenien lisäksi käyntiin on pyörähtänyt myös Teemun opintosyksy: ruotsin kielioppia ja norjaa tiistaisin Helsingin yliopistolla. Ja tietenkin lukuisia kotitehtäviä muina aikoina kotosalla. 

Kety täytti 44 vuotta ja sai lahjaksi isän koiran hoitoon  ;)- eli Ropsu on meidän ilona täällä jälleen. Pääsemme vähän muistuttelemaan agilityjuttuja ennen seuramestaruuskisojen sennumestaruuskisoja. Onni on myös leipova mies, koiraansa liisaavan isän lisäksi - Teemu leipoi ihanan ja makoisan kakun jälleen. Flaksin mielestä on selvästi mukavaa, kun Ropsu tuli seuraksi. 






Synttäriviikonloppuna kävimme SISUn kisoissa Ojangossa. Saldona hyviä hyllyjä ja yksi irtonolla (sij. 2). Savikon Sepon mukavalla agiradalla ohjaaja otti hieman liian tiukasti koiraa haltuun ennen puomia. Muutenhan rata olikin ihan nappisuoritus!
Ekalla hyppyradalla sattui ja tapahtui enemmän. Flaksi lähti omia aikojaan radalle, ja sen jälkeen fokus oli ohjaajassa eikä esteissä. Loppupäivän tuomarina toimi Luomalan Henkka.
Päivän toiselta agiradalta tuli nolla - vaikka silläkin oli yksi aikaa vievä, mutta ei kuitenkaan kiellon arvoinen pyörähdys ennen esteen lukitusta.
Viimeisellä radalla Flaksi lähti taas ohjaajan huomaamatta ennen aikojaan ratatyöhön, ja ohitti ekan esteen. Muutenhan rata oli oikein sujuvaa menoa!
Toivottavasti huomenna Janakkalassa onnistuisi tuo lähtökäytös paremmin. Kroppa on ainakin erinomaisessa kunnossa, sen meille vahvisti Patricia, kun fysioterapiareissulla keskiviikkona kävimme.





Iloa viikonloppuun toivovat sateenvihaajat palvelusväkineen!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti