Meinaan Flaksi ilman pienintäkään ohjaajan vilkaisua putkesta putkeen. Sitä ei vaan ihan haettu Arpan Hyvinkään ison kentän treeneissä sunnuntaina. Siellä olisi pitänyt kääntyä putken jälkeen. Olipas oikein hyvä treeni vastapainoksi irtoamisharjoittelun jälkeen! Ja kyllä on irtoamistreeni tuottanut toivottua tulosta. Sunnuntain rata saatiin hoonaamisen ja muutaman ärräpään jälkeen kasaan yhdellä kiellolla. Ohjaaja sai kyllä tehdä ihan tosissaan töitä, että sai Flaksin kääntymään.
Viikkoon kuuluivat myös Jennan ja Markon treenit. Paljon hyvää osaamista ja onnistumista molemmissa treeneissä, ja molemmista korvan taakse huomio siitä, että huolellinen pitää kuitenkin olla Flaksin kanssa ohjauksissa - neito reagoi nopeasti ja turhat kiellot on kyllä turhia kieltoja.
Olen vihdoin saanut käden pois kantositeestä, jossa se oli yötä päivää seitsemän viikkoa. Aika jumissa on kroppa, eikä oikea käsi oikein vielä liiku, mutta yritetään jumpata ja kuntouttaa. Sairausloma kuitenkin jatkui, koska kuntoutusvaiheessa kivut yltyvät uudestaan. En myöskään saa oikein nukuttua selän ja jalan jumituksesta johtuvien lihaskramppien vuoksi. Hierontaa ja fysioterapiaa kohti. Turhien riskien ottaminen tässä vaiheessa ei myöskään kannata. Niinpä olen jatkanut etätöitä - paperihommia ja muiden auttamista kotoa käsin. Olisin kyllä jo tosi mielelläni palannut töihin. Minulla on onneksi osunut hoitavaksi lääkäriksi kokonaisuutta tarkasti miettivä osaava ortopedi, jonka neuvosta jatkan rauhassa kuntoutumista. Monenlaisia ajatuksia on toki mielessä risteillyt, mutta onneksi myös oma esimies pitää tärkeänä sitä, että kuntoudun kerralla kunnolla tästä työtapaturmasta. Kyllä se todella niin on, että oikeakätisenä haluan oikean käteni toimivaksi. Teen siis apuhommia töihin liittyen, jumppailen, odottelen fysioterapian alkamista ja käyn kerran viikossa mielenterveysretkellä lääkärin kehotuksesta. Keksimme myös, että palju toimii hyvänä vesijumppa-altaana. Käden saakin huomattavasti kivuttomammin ja paremmin liikkeelle veden nosteessa.
Frida-mummon kanssa olen tepsutellut kevään etenemistä ihmettelemässä. Sinivuokkojen ja leskenlehtien lisäksi nyt on noussut jo muutamia valkovuokkojakin. Kevät on kyllä ihan parasta!
Pihapiirissä hengailevia kyyhkyjä on myös mukava seurailla. Aika usein ne onnistuvat istumaan liian huteralle oksalle, joka katkeaa niiden painon alla. Hassut otukset.
Perjantaina kävimme koko laumalla hallilla. Flaksi teki kotitehtäviä - takaakierron vahvistuksia ja mummeli hummaili vinkulelun kanssa. Frida teki myös hieman putkea, keinua ja tolpan kiertoa. Vaikka vauhtia ja iloa vielä piisaa, alkaa mummolla kyllä nopeasti jo hapottamaan vauhtihummailu.
Ensimmäinen mielenterveysretki suuntautui Pyhtäälle Valkmusan kansallispuistoon ja Kotkaan Sapokkaan ja Parikan hautausmaalle. Valkmusan kansallispuistossa on tunnistettu yli 40 erilaista suotyyppiä. Soiden keskellä pääsee kiertämään pitkospuita pitkin 2.2. kilometrin lenkin. Tasainen maa ja sopivan lyhyt lenkki hitaasti köpötellen sopivat erinomaisesti tässä tilanteessa meidän retkikohteeksi. Olimme sen verran myöhemmin aamusta liikkeellä, että aamuvarhaisella paikalle saapuneet lintubongarit olivat jo suunnistamassa pois kohteesta. Lintujen lisäksi tuolla voi bongata monenlaisia perhosia, harvinaisuuksiakin. Me bongasimme kuusi ylilentänyttä joutsenta ja perhosen toukan pitkospuilla. Kyllä eri sävyiset sammaletkin vaan ovat kauniita katsella.
Valkmusa on kyllä kohde, jonne pitää palata eri vuodenaikoina!
Sapokassa ei vielä ollut kovin paljoa kukkasia. Muutamia kevään ensimmäisiä kylläkin, esimerkiksi talventähtiä.
Ukin ja mummon hauta on myös laitettu kevätkuntoon. Haudalle vietyjen kukkien lisäksi ostimme kotiin vähän orvokkeja ja siemenperunat itämään. Reissun jälkeen maistui uni, vaikka ulkona paistoi kuinka aurinko. Pienin askelin kuitenkin kohti normaalimpaa arkea. Kevät on onneksi hyvä aika kaikenlaiseen uuteen ja monenlaiseen kasvuun!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti