lauantai 13. helmikuuta 2021

Hyvää ystävänpäivää!

 Jos olet koirasi mielestä maailman paras tyyppi, älä hanki toista mielipidettä.  - Jim Fiebig-

Kun ystävä on kerran koskettanut sydäntä, se jälki pysyy siellä aina.

Jäiset kiteet aamussa valkeassa. Talvi on kyllä myös hyvin kaunista aikaa. Tällä viikolla on ollut kuusipäiväinen työviikko. Tänään oltiin pulkkamäessä ja luistelemassa. Nyt sitten rentoilua kotosalla lyhyemmän kaavan mukaan. Viikko hiihtolomaan, jaksaa jaksaa!



















Aurinko toi ajatuksen keväästä. Kyllä se sieltä tulee. Tämäkin kevät varsin poikkeuksellisena, mutta kaikesta huolimatta kauniina. 




Mummukka ei nauti kovista pakkasista. Edes töppöset eivät auta riittävästi pieniä palelevia tassuja. Onneksi tänään on ollut lauhempi sää, ja mummollekin maistui lenkki.

Flaksi on käynyt agilitaamassa pieniä pätkiä Jennan ja Sannin valvovien silmien alla. Puomiakin kokeiltiin. Sen suoritustapa taitaa olla vielä ihan hyvin hallussa. Muutamia käännöksiäkin on nyt jo ohjelmassa. Kroppa vaikuttaisi toimivan hyvin. Maanantaina Jossun/Ketterä Kettu taikanäpit kertovat, mille treenien aloituksen jälkeinen kroppa tuntuu. Hieman jännittää, vaikka omaan silmään näyttää ihan hyvälle. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti