lauantai 25. huhtikuuta 2020

Ensimmäinen keltavuokko bongattu!

Arki sujuu edellisten viikkojen tapaan rauhassa kotosalla. Etätöitä, kaappien siivousta, koirien kanssa lenkkeilyä ja puuhastelua, ruotsin opintoja, keväisen luonnon ihastelua.

Torstaina kävin vaihdattamassa autoon kesärenkaat. Sillä reissulla jäin pyörän alle. Joku nuorimies oli räplännyt puhelintaan samalla kovaa vauhtia pyörällä ajaen. Hän törmäsi suoraan päin minun selkääni. Tein näyttävän mahalaskun asfalttiin, mutta onneksi suuremmilta vammoilta vältyttiin. Nuorimies ei jäänyt kyselemään vointiani, mutta muutama vanhempi paikalle sattunut herrasmies katsoi, ettei ambulanssia tarvita. Oli kuulemma niin hurjan näköinen tilanne, että pelkäsivät minun lyöneen pääni asfalttiin.  Ei sentään! Polvi, nilkka ja selkä kyllä muistuttavat vieläkin tällistä. Turvallisinta siis pysyä tuolla lähimetsässä, jossa vastaantulijat ovat hyvin hyvin harvinaisia.

Tänään kävimme ensin omalla porukalla aamulenkillä, ja sitten teimme Fridan kanssa uusinnan, kun pitkästä aikaa tapasimme Raisa-ystävää, joka tuli yhteislenkille. Lenkillä bongasimme kevään etenemistä. Ja lopuksi joimme pihalla kahvit. Fridasta toinen lenkki lähes heti edellisen perään oli aluksi kidutusta, mutta hyvin mummo jaksoi matkassa mukana. Oli mukavaa rupatella ja kuvailla kasveja.

Valkovuokko
Sinivuokko
Kevättaskuruoho

Imikkä
Kevätpiippo
Imikkä
Imikkä
Laakakorvasieni

Imikkä
Sinivuokko
Kevätpiippo

Keltavuokko
Valkovuokko
Leskenlehti
Kevätlinnunsilmä

Jännityksellä odotamme  miten työntekomme etenee kevään edetessä. Ei muuta kun päivä ja hetki kerrallaan eteenpäin! Arjen kauneutta ihastellen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti