maanantai 25. marraskuuta 2019

Mitä tahansa oletkin saavuttanut, juhlista sitä, edes hieman!

Tänään on nimppareita viettänyt pitkä rimpsu nimiä: Katja, Kati, Katri, Kaisa, Riina, Katariina, Katriina, Kaisu, Kaija ja Kaarina. Hokasin, että vähintäänkin tiedän kaikki nimipäiväsankarit. Useita tunnen, hyvinkin, ja  useampia kaimoja. Töihin vein suuren nimijuhlan kunniaksi keksejä, mandariineja ja suklaata. Töissä pääsimme tänään adventtikirkkoon. Taas alkaa olla se aika vuodesta. Edelleen on kuitenkin  ihan täysi tohina päällä. Niin myös Flaksilla. Toissa viikonloppuna Flaksi koulutti yökylässä ollutta Jyrää.

Eilen hain Roopen meille agilitaamaan, ja Flaksin kotikoulu jatkuu eri urokselle. Touhua on hauska seurata.


Flaksi voitti JAUn kisoista hierontalahjakortin, ja niinpä kävimme viime torstaina Susanne Haanpään käsittelyssä. Etuosa oli tiukkana, muuten kroppa hyvässä kunnossa, vaikkakin Flaksi oli hieman kuivan oloinen. Nyt olenkin sitten lisännyt kaikille koirille enemmän nestettä ruokaan mukaan. Tämän "harharetken" jälkeen jatkamme edelleen Jossun/Ketterä Kettu tyytyväisinä vakiasiakkaina. Tyytyväisiä olimme kyllä Susannenkin käsittelyyn.

Viikonloppuun mahtui muutamia "juhlahetkiä". Perjantaina olimme JAU-naisten kanssa Semmareiden keikalla Järvenpää-talolla. Oli kyllä huikea hyvän mielen show! Ennen keikkaa kävimme Sesongissa syömässä, toimi! Näitäkin hetkiä pitäisi muistaa mahduttaa kalenteriin enemmän.





Teemu oli ruotsin opinnoissa lauantaina aamupäivän, ja sieltä suoraan kurvasimme I-HAHin kisoihin. Tuo kisapäivään valmistautuminen toimi kuulemma hyvin (täysi keskittyminen johonkin ihan muuhun, ja sitten vaan sen kummemmin valmistautumatta kisapaikalle). Kisoissa oltiin siis rennolla ja hyvällä fiiliksellä.

Eka rata oli hyppäri, joka sujui paria riman pudotusta lukuun ottamatta hienosti.

Toisen agiradan Flaksi voitti.✌




Sama rata minun ja Viivin kuvaamana eri suunnista.

Viimeisellä radalla pimeään keppikulmaan meno ei onnistunut, keinu oli liian lennokas ja yksi rimakin tarttui tassuihin, tulos 15.

Illalla juhlistimme hyvän mielen kisoja ja joulunajanavausta lasillisilla kuohuvaa.


Nyt Flaksi kisaakin sitten hetken aikaa vaan hyppyradoilla. Tupla ja yksi yksittäinen aginolla puuttuu ensikesän SM-tuloksista. Tulevat sitten myöhemmin jos ovat tullakseen. Keruuaikaa on 31.7.2020 saakka. Josko keinusuoritus olisi saatu siihen mennessä uuteen muotoonsa.


Roope oli eilen pitkästä aikaa hallilla, Ropsun mielestä treenit menivät ihan putkeen! Ohjaaja yritti välillä kyllä tarjoilla muitakin esteitä suoritettavaksi. 😂

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti