keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Keskikesän juhlakin jo vietetty

Kesäkuu vetelee viimeisiään. Vauhdilla se aika kuluu lomallakin. SM-kisojen jälkeen vedettiin pari päivää henkeä kotosalla, ja sitten startattiin Mäntyharjulle juhannuksen viettoon. Roope oli taas superinnoissaan kun meidät tapasi - tai no, erityisesti koiratytöt.






Juhannus sujui rauhallisissa merkeissä. Edes lavalle ei tällä kertaa saatu itseämme lähtemään, kun satoi ja tuuli. Tuli siis luettua kirjaa. Ei huono sekään. Juhannuspäivänä sain omaperäisen idean lähteä Repoveden kansallispuistoon lenkille. ;) Onneksi ennakoin, että siellä saattaa olla joku muukin, ja otimme mukaan vain salonkikelpoisimman Flaksin.
Koko tienvarsi Lapinsalmelle oli aivan täynnä autoja, ja poluilla ei tosiaankaan tarvinnut kulkea yksin. :P Riippusillalle jonotettaessa huvitti kuunnella erään isän ja tyttären keskustelua. 
Tytär: -Mitä me nyt tehdään?
Isä: -Me jonotetaan, että päästään luontoon!











 Vaikka riippusilta hieman Flaksia hirvittikin, siitä tultiin hienosti yli. Flaksi oli mahtava ison ihmismäärän ja koirien keskellä - hän kun ei kiinnitä turhaan huomiota muihin. <3





















 Ketunlossilla matkustus sujui mallikelpoisesti isännän sylissä. Saatiin vaan seisoskella kyydissä kun muut hinasivat meidät yli.


Juhannusajelukohteisiin valikoitui myös Miekankosken kahvila. Persoonallinen pikku paikka kauniissa maisemassa -suosittelen!

Maanantaina kotiuduttiin puukuorman kanssa. Tällä viikolla on tehty pikkuhommia pihassa ja käyty Ylöjärvellä. Vierivä kivi ei sammaloidu. Ylöjärvellä nähtiin Flaksin veljeä Sumoa. 


Kisoissahan siellä tietysti oltiin. Ei merkintöjä kisakirjaan, kierrokset oli Flaksilla kaakossa. Jarin mukavilla radoilla Flaksi kaasutteli kuitenkin ihan hyviäkin pätkiä. Sumo-veli taituroi Petran kanssa nollan. 

Eka rata, hyppäri, kieltovitonen kepeiltä - alkurata hyvä, loppurata alkoi hieman hajoamaan käsiin

Toka rata, 5 puomilta, sij. 3

Viimeinen rata, hylly 

Eilen viimeisissä valkkuryhmän treeneissä keinu oli taas onnistunut, ja irtoaminen. Treenimoodissa sujuu jo kivasti!















 Kauniiden kesäpäivien keskellä huolta aiheuttaa Fanni-mummelin närästys, joka ei meinaa asettua sitten millään.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti