perjantai 11. toukokuuta 2018

Katse eteen ja suupielet ylöspäin

Vastoinkäymisistä voimaa. ;) Helatorstain kisat ei siis sujuneet ihan toivotusti. Flaksin liike hiekalla ei vielä ole sitä, mihin pyritään, mutta jos miettii tilannetta vuosi taaksepäin, niin eteenpäin on menty. Kärsivällisyyttä siis vaan.

Ensimmäisellä Salmen radalla keinu ei onnistunut. Ei, vaikka edellisen päivän kokeilussa JAUn hallilla se tehtiin viidesti putkeen ilman virhettä ja kiihtymistä. Hylly keinun uusimisesta.
Toisella radalla putkeen irtoaminen oli haastavaa. 5, kielto  viimemetreillä.
Kolmannella radalla kepit kosahti, ja Flaksi tuli kesken pois. 5.

Kirkkonummella tuli kuitenkin ihailtua kevään  merkkejä. Kotona aika olikin kulutettu työhommiin. Niiden tahti tuntuu aina kiihtyvän ja kiihtyvän tässä vaiheessa vuotta. Sama se, mitä suunnittelee tai ajattelee tekevänsä. Jonkun sortin hoppu tulee aina.




Roopen kanssa kävin kokeilemassa perjantain iltakisoissa Hurtta-Areenan erikoista pohjaa. Roope ei ollut pohjasta moksiskaan, ohjaaja tunsi olevansa juoksuhiekassa. Hyllystä huolimatta en voi olla kuin tyytyväinen meidän sujuvaan rataan. Roopen kanssa on kiva kisata, kun lähdöt sujuvat niin helposti ja se irtoaa kivasti putkiin. Kepitkin onnistui! :) Ennen toiseksi viimeistä putkea ajauduin vain itse väärään paikkaan (piti ottaa putkelta hypyn takaa valssilla vastaan, ja päästä sujuvasti itse eteenpäin) ja olin ennen loppusuoran käännöstä myöhässä. Ei tullut tarvittavaa haltuunottoa ja Roope bongasi ylimääräisen putken. Jos sitä kuitenkin ajaisi ensi lauantaina Lahteen.... ;)

Teemu ja Flaksi lähtivät Strömforsiin Sannin ja Arpan leirille. Siellä onkin upea ruukkimiljöö viikonlopun viettoon. Minä ajattelin tarttua seuraavaksi imuriin. Sitten mennään nauttimaan keväästä kotipihalle. Katsotaan mitä saan kiskottua kukkapenkeistä pois, toivottavasti rikkaruohoja. :P




16 työpäivää! Kesä. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti