Uppista keikkaa, niin on keikahtanut pari viikkoa viime päivityksestä. Viikkoihin on mahtunut:
-töitä (siinä ne menee omalla painollaan)
-kotihommia (kolme vuotta vaiheessa ollut valokuvaseinä on nytkähtänyt isosti eteenpäin)
-isännän hiihtämistä (Oulun Tervahiihdossa kävi kuin Olympialaisissa, harhautui väärälle reitille ja kadotti kärkiporukan)
-kirjojen kierrätystä (luetut kirjat muille lukuun, itselle lukemattomia tilalle)
-yllättävä autonhuoltoreissu (kävi kuin eläinlääkärissä, kun odottaa ja pelkää nelinumeroista summaa, tuntuu kolminumeroinen ihan halvalta, ja lopulta reissun voi luokitella asteikolla turha, mutta kaiken varalta on aina parempi tehdä sekin reissu)
-epikset (koutsi joutui tai pääsi Flaksin ohjaksiin, miten sen kukin haluaa ajatella - ja hienosti meni! palkattiin Flaksin osaamisen kannalta kriittisiä kohtia - ekalla kierroksella puomilta kepeille menosta ja putkesta muurille irtoamisesta ja toisella kierroksella takaakiertoa ja keinua, joka otettiin videon pätkäisyn jälkeen vielä paremminkin uusiksi)
-treenejä, treenejä, treenejä (valitsemaanne peräpörröön ei juuri nyt saada yhteyttä -treenit, asennetaan uusia ominaisuuksia (jarruta kun jarrutan, käänny, kun käännyn) -treenit, hei sehän tulee ohjauksiin -treenit, ratatreenit, kontaktitreenit...mitä näitä nyt on ollut - ja ei, pyörityksessä ei ole ollut mukana vain yksi koira, vaan kaikkiaan viisi koiraa, kun mummotkin ovat saaneet osansa puuhastelusta)
-JAUn back to 90´s -kisat (ei talkoiltu, kun väkeä oli riittämiin ilmankin - medit kisasi, ei merkintöjä kisakirjaan, mutta erityisen iloiseksi teki Flaksin ja Jyrän onnistuneet puomit keskimmäisellä radalla, muutenkin molempien toinen rata oli päivän parasta antia)
Flaksin eka rata, hylkäys, kun ohjaaja laittoi vahingossa koiran kahdesti samalle esteelle - ei sitä mahallaan maassa ollessaan voi huomata, kävikö se jo putkessa vai ei - onneksi ei sattunut
Jyrän eka rata, hylkäys, kun Jyrä hupsahti keppien sijasta putkeen. Alussa oli myös hieman juoksunartun tunnelmointia, ennen kuin rata pääsi käyntiin..
Flaksin toka rata, 5 keinulta
Jyrän toinen rata, hylly, kun matkan varrelle osui yksi hyppy liikaa
Flaksin kolmas rata, 15 (puomi, kielto, kosketus) vika radalla oli jo räysky-Flaksi radalla ;)
Jyrän vika rata, hyl hyvän alun jälkeen lähti vähän lapasesta :)
Into auttaa eteenpäin. Ei muuta kun hiukka lepoa, ja kohti uusia treenejä ja kisoja.
Mikäs tässä. Valossa kulkiessa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti