lauantai 1. huhtikuuta 2017

Paluu maanpinnalle

Jos viime kisojen jälkeen oli ilo hehkuttaa hienoja ratoja ja erityisesti sitä, että Flaksin vire oli kunnossa ja neiti ei napsinut radalla ohjaajaa, niin tämän päivän kisoissa otettiinkin sitten paluu vanhaan toimintamalliin. Palattiin maan pinnalle. Kyllä tämä pitää nöyränä. ;) Mutta mennään rohkeasti tavoitteen perässä. Uutta matoa viritetään koukkuun. Päivän ensimmäinen rata oli hypäri, jonka lähdön neiti hieman ennakoi, ja jonka virhesuma lähti kasaantumaan ohjaajan myöhästyttyä takaakierron ohjauksesta. Tänään ei ollut puhettakaan anteeksiantamisesta, eikä takaakiertojen viime aikainen treenaaminenkaan näkynyt suorituksessa. Vire oli kovempi kun viimeksi kisoissa jo ihan lähtökohtaisesti. Päivän toinen rata oli tuomariharjoittelija Jounin agirata, jonka kolmantena esteenä ollut puomin jälkeinen putki ei vaan nyt imenyt Flaksia. Taisi ohjaajan liike olla pysähdyksissä ja sijoittumisessakin toivomisen varaa, mutta kyllä näitä puomin jälkeisiä tilanteita on nähty joka tapauksessa paljon itsenäisempinä ja parempinakin. Siitä sitten matka jatkui napsien. Kolmannelle radalle ohjaaja tsemppasi oikein hienosti, ja rata menikin kahta aikaisempaa jouhevammin. Yksi rima kuitenkin putosi matkalla, josta tulos 5. Lähtö oli taas harmillisen huono, mutta kontaktit toimivat. Päättäväisesti eteenpäin, tuli mitä tuli!

Viikon hauskuutuksesta on vastannut Fanni-mummo, joka yhtenä iltana keksi nostaa myös molemmat korvansa pystyyn ja on ainoa, joka iloitsee uudesta lumesta huhtikuun alussa. :P

 Ekat leskenlehdet bongattu Vantaalla ja eka kyy Sipoossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti