sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Flaksin kanssa kisaamassa

Emäntä kävi Flaksin kanssa Hyvinkäällä. Olipa jännää! Eka radalla onnistui lähtö ja kepeille meno hienosti. Putkeen ohjaus ei ollut riittävä. ;) Ohjaajafokus voitti kuitenkin estefokuksen ja kaikista hypyistä ei päästy kerralla (eikä ihan toisellakaan) yli. Kielloista hylly. Loppusuora onnistui. Kivaa oli.

Toisella radallakin taisi olla joku onnistunut pätkä, vaikkei lähtö enää ollutkaan ihan niin hyvä. Paikalla kuitenkin odotettiin. Ja alku sujui hyvin. Takakaarteissa löytyi sitten hypyn sijasta emännän puntti, mutta mitäs pienistä. Väärä putken pää hyllytti radan.  Keinu oli hyvä.

Viimeisen radan lähtö oli surkea. Vapautin itse koiran mistä sattuu kun aloin hätäilemään, Flaksi ei vaan suostunut enää istumaan väliin. Enkä sitten osannut vaatia kunnon paikkaa. Ei muuta kun oppia kalloon. ;) Radan muutamasta hienosta irtoamispätkästä tuli kuitenkin maailmanmestarifiilis, siltikin, vaikka ei kova ääni korjannutkaan ohjaajan puuttuvaa liikettä yhdessä putkeen menossa. Kepeiltä saatiin onnistuneen alun jälkeen kieltoja, kun Flaksi tuli kehuista kesken keppien pois. Kolmesta kiellosta jälleen hylly. Ei muuta kun uutta matoa koukkuun!

Kisoissa oli myös Flaksin veli Sumo, joka voittikin Petran kanssa yhden radan. Onnea edelleen! Ja Jannalle kiitos kuvauksista. Roope oli myös mukana harjoittelemassa kisapaikalla olemista. Hyvin meni.


Viikonloppu hujahti nopeasti kun lauantaina oli koulupäivä. Illalla ohjelmassa oli vielä Tukikummien järjestämä konsertti Järvenpää-talossa. On se hienoa seurata monenlaisia taitavia ihmisiä! Ensi syksynä uusiksi.

Eilen kävimme vielä illalla Roopen ja Fridan kanssa JAU:n hallilla kisatreeneissä. Sekin oli hauskaa. Roope teki keppitreenit ja Frida kurvaili huolimattoman ohjaajan kanssa pari rataa.

Roopen koulutusrupeama jatkuu. Kuvassa koulutuspuuhissa Flaksi. ;)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti