sunnuntai 21. elokuuta 2016

Kiitävä aika

Hupsansaa. Se on vierähtänyt jo melkoinen tovi viimeisestä päivityksestä. Koulu on alkanut ja perinteiseen tapaan alussa on melkoista haipakkaa. En silti oikein tiedä, miksi blogin päivitys on jäänyt tekemättä. ;) Aika on vain kiitänyt. Tehdäänpäs nyt ryhtiliike tämän(kin) asian suhteen. Jatkossa siis päivityspyrkimys vähintäänkin kerran viikkoon. Olkoon vaikka viikonloppuna.

Viimeisten kahden viikon aikana on treenailtu maltillisesti aksaa. On aloitettu työt. Pidetty kouluttajien kokoontumisajot paljussa lillumisineen. Olen kisannut Fridan kanssa Lohjalla ja piirinmestaruuskisoissa Porvoossa. Lohjan kisoissa Frida hyppäsi ekalla radalla tosi huonosti. Toiselta agilityradalta taisteltiin nolla, vaikka kartturi meinasikin harhauttaa molemmat reitiltä. ;) Ensi kesän SM-kisatuloksista puuttuu siis enää yksi agilitynolla. Porvoossa agilityradalla ei onnistuttu. Kepeillä virhe, ja ohjaajan hyytyminen A:n jälkeiseen takaakiertoon toi vielä kiellon putkelta päälle. Puomi oli kuin hidastetusta elokuvasta, mutta odotinpa oikean asennon. :P Ja meinasin juosta päin A:ta. :D Hyppäriltä saatiin nolla kisakirjaan (sij. 12/43). Silläkin radalla oli hieman jänniä hetkiä, kun Frida luki kierrätysyritykseni takaaleikkaukseksi, ja jouduin kalastelemaan seuraavalle esteelle. Periksi ei kuitenkaan annettu! Puitteet oli kyllä Kokonniemessä kunnossa, aivan huippua juosta ulkona kunnon tekonurmella. Amppareita oli vaan ihan kamalasti. Onneksi meitä ei pistetty, mutta ainakin kahta pisti ampiainen kieleenkin. Ensi viikonloppuna Pyhtäälle yrittämään uusiksi parin agilityradan verran.

Meillä on ollut täällä lisäksi pieni hammaspotilas. Fannilta jouduttiin poistamaan 16 hammasta. Neiti ei meinannut herätä nukutuksesta, ja säikäytti kyllä kaikki. Sen jälkeen toipuminen on ollut nopeaa. Ja nyt jo pauhataan ihan entiseen malliin. Lisäksi suuhun meinaa eksyä koko ajan jotain kovaa (käpyjä, kiviä, keppejä, luita), vaikka vielä ei saisi. Onneksi ihanat vanhempani olivat hoitamassa potilasta kun työnaloitus osui samaan aikaan operaation kanssa. Kiitos <3 Täytyy kyllä sanoa, että koirien hampaiden hoito on "ihanan kallista". Niin että hammasharjat viuhumaan, josko se jeesaisi edes vähän!




Kisailemisen ohella viikonloppua on vietetty ihan vaan kotosalla. Alkuun työpäivät meinaa mennä pitkiksi, niin on hyvä vähän levätä välillä. Koirien kanssa lenkkejä ja pientä pihahommaa on tietysti tehty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti