sunnuntai 19. heinäkuuta 2026

Pulla Piikitan ensimmäinen kisakirjamerkintä!

 Palasimme tänään kotiin Laukaan mökkireissulta kätevästi Tampereen kautta. Kyllä kannatti! Aamulla kellon soidessa 4.45 hieman mietimme valintamme järkevyyttä, etenkin kun vettä satoi kun aisaa. Niin myös vielä matkalla. Tampereella kisojen alkaessa klo 9 onneksi satoi vain vähäsen. Pulla nappasi heti aamun ensimmäiseltä radalta ensimmäisen puhtaan nollaratansa. Siitä siis ensimmäinen merkintä kisakirjaan. Koirakoita oli vain viisi, Pulla oli paras jokaisella radalla. Voitokkaan nollaradan jälkeen oli melkeinpä nollarataa sujuvampi rata, jolla rapsahti kaksi rimaa alas. Tuloksella 10 Pulla kuitenkin voitti kisan. Radan etenemä oli hieno 6.26 m/s. Kahdella ensimmäisellä radalla onnistui siis hienosti kepit, jotka ovat olleet kisoissa se epäonninen este, vaikka treeneissä Pulla osaa pujotella tosi hienosti. Kolmannella radalla kepit eivät enää sujuneetkaan, mutta tuloksella 7.33 (vitonen ja vähän yliaikaa säädöstä) napsahti silti voitto. Sujuvista radoista jäi tosi hyvä mieli! TAKKUjen kisat olivat ensimmäiset kohdallemme osuneet kisat, joista sijoittuneet eivät saaneet palkintoja. Ainoastaan voittonollasta Pulla sai kisalahjakortin. Vaikka sitä ei palkintojen vuoksi kisatakaan, niin kyllä niistä silti tulee iloinen mieli. 





Alkuviikosta olimme kotosalla ja ehdimme jopa treenihallille. 

Keskiviikkona ajelimme jälleen Laukaaseen ja mökkeilemään viiden koiran kera.


Sää suosi meitä tälläkin kertaa. 


















Kokeilin myös lenkkeilyä viiden koiran kanssa mökkitiellä. Hyvinhän se sujui, mutta en kyllä lähtisi vilkkaammilla teillä kokeilemaan. Mökkitiellä tulee vastaantulijoita joka toinen vuosi. 




Tein itsekseni retken Rautalammin museoon. Siellä pääsin katsomaan taas lisää Reidarin taidetta Yrjö Kaijärven runoilla höystettynä. Kävin myös paikallisessa konttiravintola Mortonissa lounasburgerilla. Oli mukava reissu!












Hieno reissu!








Kyllä kotiin kukkien luo oli jälleen niin kiva palata!

Ja Pulla pääsi jatkamaan kaivostoimintaa. 
















































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti