Paluu arkeen

 Niin se on pyörähtänyt taas uusi kouluvuosikin käyntiin. Vielä on pihalla kesäistä kukkaloistoa. 

Ennen töiden alkua olimme Janakkalassa Janakkala Openissa. Sää suosi, vaikka tiedotuksen mukaan piti olla ihan kamalaa sadetta. Onneksi ei ollut. Janakkalassa oli tarjolla ulkomaisten tuomareiden ja Sari Mikkilän mukavia vauhtiratoja.  Tällä kertaa jäimme ilman palkintoämpäreitä. Radoilla oli paljon hyvää, mutta mukaan lipsahti myös virheitä. Hienosta rohkeasta menosta jäi kuitenkin hyvä mieli.

Ennen töiden alkua Teemu ahkeroi meille mustikat pakkaseen. Lisäksi on kuivattu muutamia herkkutatteja. 

Koirat alkoivatkin olemaan jo aika väsyneitä meidän lomailuun, joka aiheutti siis paljon ohjelmaa koiruuksille.

Ensimmäinen kouluviikko meni joutuisasti. Uuden lukukauden aloitus on aina melkoisen hektinen. Siitä syystä täällä blogissakin on ollut hiljaista, ei ole (mukamas) ehtinyt kirjoittamaan. Ei edes sitä, että Teemu ja Flaksi nousivat varakoirakkopaikalta Pohjoismaiden mestaruuskisoihin Suomea edustamaan. Toisen epäonni on aina toisen onni. Me olimme kiitollisia mahdollisuudesta.  Onneksi kisat olivat Vantaalla Ojangossa. Muuten olisi ehkä ollut tekemätön paikka. Upea kokemus jälleen kerran, vaikka tuloksellisesti ei toki menestyksekäs meidän tiimin osalta.

Näin kirjoittelin eilen someen:

Niinhän se on, että onnistuminen motivoi. Epäonnistuminen (tai epäonnistumisten sarja) masentaa. Mutta kun on oikein kova pää, sitä painellaan eteenpäin sisulla ja sinnikkyydellä, eikä anneta (tai ymmärretä antaa? ) periksi. Meidän tiimi on taklannut sekä ohjaajan että koiran loukkaantumisia ja kuntoutunut takaisin radoille kerta toisensa jälkeen. On aivan upeaa, että Team Flaksi pääsi juoksemaan EO- ja PM-karsintaratoja hienossa sinivalkoisessa paidassa. Olisi silti valhe väittää, ettemme olisi tavoitelleet ja toivoneet jotakin enemmänkin. Tällä(kään) kertaa taidot eikä tuuri riittäneet. Jos jotakin, tämä laji on opettanut nöyryyttä ja kiitollisuutta. Koiran nimi ei selvästikään ole tulosmielessä enne (vaikka satunnaisia onnistumisiakin on isoissakin kisoissa nähty), mutta Flaksi on silti aivan upea harrastuskaveri, joka antaa aina kaikkensa. Epäonnistuminen on mustelma, ei tatuointi. Hetki keräillään ja sitten suunnataan kohti uusia seikkailuja. Nautitaan jokaisesta jäljellä olevasta mahdollisuudesta meidän hienon Flaksin kanssa. Tsemppiä kaikille hienoille ja taitaville Suomen joukkueen koirakoille finaaliin! /Unfortunately no ticket to the Nordic Championship's final run. Good luck for all great finalists!

Ja Suomen koirakothan hoitelivat hienosti mineille ja pikkumakseille joukkuekultaa, medeille joukkuepronssia ja vielä yksilökultaa Iitalle ja Wendylle ja pronssia Riinalle ja Kiksille sekä medeissä seurakavereillemme Eevalle ja Villelle upeasti hopeaa. Onnenkyyneleitä vuodatettiin siis kisapaikalla.

Kisaamisen lisäksi viikonloppuun mahtui paljon kohtaamisia. Myös länderistien kanssa. 

Tässä meidän kaksikon karsintaradat. Esa Muotkan hauska agilityrata lipsahti hyllyksi,  kun Flaksi hieman ohjaajaa yllättäen lipsahti putkelta takaakiertoon. Sinnehän ei siis pitänyt mennä. Ja yleensä tuntuu, että takaakiertoon tuollaisissa paikoissa saa tehdä ihan kunnolla töitä. Tällä kertaa itsenäinen irtoaminen siis onnistui, mutta väärässä kohtaa. Lisäksi matkalla putosi yksi rima, eikä Flaksi kyllä hoitanut puomia sovitusti, vaikka keinun tekikin erityisen huolella. 

Hyppyradalla ohjaaja jäi hieman telineisiin ohjatessaan putkea, ja Flaksi ei löytänyt oikein kepeille ilman kartturia. Radan lopussa ohjaaja oli vahingossa koiran linjalla, ja rima tuli alas. Ilman tuota rimanpudotusta olisi auennut finaalipaikka. Ja finaalithan juostiin puhtaalta pöydältä. Sellaista se on, pienestä kii. Kun hetken harmittelee, voi keskittyä iloitsemaan sitä, että ylipäätään oli mukana. Sekään ei ole ihan itsestäänselvää.

Tässä vielä Janakkala Openin ratoja.

Seuraavaksi katseet voidaankin suunnata kohti parin viikon päästä koittavia SM-kisoja. Uutta matoa koukkuun, meni syteen taikka saveen!