keskiviikko 27. toukokuuta 2020

To plant a garden is to believe in tomorrow







Haarajoen puutarhan taimia on haettu useampaan otteeseen. Kesäkukista valmiina ovat orvokit, lobeliat, pelargoniat, maljaköynnökset, kelloköynnökset ja miljoonakellot. Keksimmepä alkaa kokeilemaan pienimuotoista hyötykasvien kasvattamistakin, kun tänä kesänä ollaan varmasti poikkeuksellisen paljon ihan kotosalla. Meillä on nyt pieni pottumaa. Ja pari pientä kasvihuonetta.

Jennan treenit pyörähtivät käyntiin Akatemialla. Flaksilla on omituisia keppienhakuhaasteita. Joko osaaminen on taantunut, neito on jumissa tai pöksypäivät ja juoksupöksyt treeneissä vaikuttavat asiaan. Tuumitaan. Muuten ratatreeneihin palaaminen tuntui mukavalta - vaikka palvelusväki onkin vuodenaikaan perinteisesti kuuluen ihan öönä aapisen laidassa. Töissä on siis menossa taas varsinainen loppukiihdytys.

Vantaalla kevät oli Mäntsälää pidemmällä. Siellä mentiin jo ihan alkukesän meiningeissä kaikkine kasvuräjähdyksineen. 














Ihanan lämmin sää on mahdollistanut myös aamukahvit ja työnteon parvekkeella. Flaksi ja Frida ovat seuranneet tien ruuhkaa: rusakot, peurat, oravat, linnut ja naapurin kissa bongattu!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti