torstai 7. helmikuuta 2019

Aksaa, aksaa, enemmän aksaa

Tässä on tullut käytyä hallilla Flaksin täsmäkeinutreeneissä ja Roopen kontaktisulkeisissa ja Frida-mummon hömpöttelyissä. Siinähän ne illat on nopeasti lumitöiden ohessa kuluneetkin. Viime viikonloppukin vierähti agilityn parissa BATin kisoissa. Lauantaina oli ykkösten kisat. Ei tullut menestystä, mutta hauskaa oli, ja jokaisella radalla jotain hyvääkin.

Ensimmäisellä agiradalla kontaktit oli mallia -ohops. Roope taisi hieman ottaa nokkiinsa keinun pompusta, kun teki sellaisen ihmeen, että loikkasi pois puomin ylösmenolta. Eipä ole ennen sattunut. Ei kuitenkaan muistellut pahalla enää toisella agiradalla. Hyppärillä Ropsu rynäsi heti toiseen rimaan, ei katsonut ponnistuspaikkaa vaan kiinnitti huomion ihan johonkin muuhun, ehkä yleisöön. Kepit kovasta vauhdista eivät myöskään löytyneet. Se taisikin olla radan yleisin virhe.
Roopen viimeinen rata oli oikein sujuva aina puomille saakka. Sen jälkeen alkoi takkuamaan, ja hyllyhän siitä napsui. Ensi maanantaina mennään HAUn kisoihin kokeilemaan miten ne kontaktit onnistuu kun niitä on koitettu taas opiskella. ;)

Sunnuntaina oli vuorossa kromfojen kanssa kolmosten kisat. Teemu ja Flaksi tekivät sujuvaa työtä, minulla ja Jyrälläkin oli hetkemme. ;)  Flaksin eka rata oli harmillinen 5, kun Flaksi tuli A:sta ohi. Ohjaaja käskytti ajoissa, mutta Flaksi olisi tarvinnut vissiin enemmän katsetta, kun nyt lähti vaan liikkeeseen mukaan. Mutta hei lähtö hihnan kanssa taas vaihteeksi onnistui hyvin, ja kaikki kontaktit oli hyviä. Jyrän alkurata meni nätisti, mutta keppien takkuilun jälkeen lähti lapasesta. ;) Kepit oli Jyrälle kisojen paras este. Flaksin toinen agirata oli hylätty jo toisella esteellä, kun neiti hienon rauhoittumisen jälkeen  varasti radalle, eikä ohjaaja kerennyt asemiin ohjaamaan. Keinu kohti seinää ei onnannut, mutta puomi oli nappi, vaikka ohjaaja irtosi sivuun käännöstä ennakoiden. Jyrän toinen agirata oli melkoinen huvipuistoajelu, mutta hei, koiralla oli ainakin ihan tosi hauskaa! :) Ja Vendula Hausnerovan radat oli kyllä vauhdikkaita ja hauskoja! Viimeinen rata olikin enemmän vääntöä, Laura Mätön käsialaa. Flaksi sai hyppäriltä yhden kiellon, 5. Minulle ja Jyrälle ja meidän alkutaipaleella olevalle yhteistyölle tuo rata oli vielä ihan liikaa, ja vaikka koira hienosti koittikin keksiä mihin rata voisi jatkua, ei tylsä ohjaaja pysynyt ollenkaan kyydissä. No, lauantaina uudet huvipuistolaitteet! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti