keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Viimeinen Agirotu koettu Mikkelissä

Yksi agilitytapahtuma tuli tiensä päähän, näillä näkymin viimeinen Agirotu kisattiin Mikkelissä viime viikonloppuna. Siellä oltiin mekin, tietysti! Ollaan oltu tapahtumassa mukana jo vuodesta 2007, silloin taidettiin kisata kaatosateessa Vöyrillä, jos en ihan väärin muista. Mikkelin raviradalla sää suosi. Ei ollut liian kuuma, mutta lämmintä ja aurinkoista.




Menestystä ei meidän tiimille tällä kertaa tullut, mutta mukavaa oli. Paljon tuttuja, rentoa kisaamista ja paljon hyviä pätkiä. Fridan kanssa meille tuli melko typeriä keppivirheitä ja ohjaajan sössimisiä, Flaksi kävi tosi kovilla kierroksilla ja hieman liukasteli kaasutellessaan luonnonnurmella, rimoja tuli alas. Jyrä puolestaan juoksi ilon kautta putkeen ja putkeen ja putkeen. :) Koko porukalle jäi kuitenkin kisoista hyvä mieli, ja päällimmäisenä mielessä oli onnistuneet jutut. Flaksi juoksi myös ihan vertailukelpoisia aikoja kolmosten kisoissa, mikä oli myös mukava huomio. Sunnuntain joukkuekisoissa emme tällä kertaa olleet lainkaan mukana. Teemu lähti nimittäin maanantaina heti aamusta Antti-enon kanssa pyöräretkelle Oulusta (siitä tarinaan Enonpeesissä-blogissa), ja sunnuntaina matkasimme Flaksin ja Fannin kanssa isäntää sinne viemään. Frida jäi Mäntyharjulle Roopen seuraksi.

Mäntyharjussa olemme yöpyneet ja nauttineet palvelusta. ;) Kiitos äiti ja iskä! Kauniissa säässä oli mukava käydä myös kävelyllä Nurmaanjoen maisemissa.


















 Oulusta saapujia vastaanotti iloinen ja vauhdikas parivaljakko. Kun elää nytkun eikä sitkun kerkesimmepä Katajaista kansaakin purkutaloon ihmettelemään. Ja Salmelaaan ja J.Karjalaisen keikalle.
Pikku-Frida täytti jo yhdeksän vuotta tiistaina. Ikä ei onneksi paina tätä raikulineitiä! Kuva muistojen arkistosta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti