maanantai 13. maaliskuuta 2017

Unohda virheet ja epäonnistumiset. Unohda kaikki muu paitsi se, mitä aiot tänään tehdä, ja sitten teet sen.

Viikonloppuna oli JAU:n kisat. Siis kisaamista ja kisatalkoita.

Roope aloitti hyppyradalla Teemun kanssa, koska minun kaatuilusta kipeäksi äitynyt selkäni ei antanut myöten juosta. Tuolla suoraviivaisella radalla olisi ollut turha kävellä. :P Hienosti menikin Roopen ja Toopen yhteistyö, mitä nyt kepeillä ei poika saanut tarvitsemaansa tukea. ;) ja vika hyppy hukkui nenän edestä.  Ei muuta kun lisää startteja ja kontaktit kuntoon!

Flaksin kisapäivän ensimmäinen rata oli hyppäri, jonka lähtö oli hyvä! Flaksin ensimmäinen agirata oli loistava taistelu. Ei mikään helppo kakkosluokan rata, mutta niin vain kirmasivat sen melkein virheettä vauhdikkaasti maaliin!  Radan päätteeksi hetken yleisössä luultiinkin, että nollarata oli kyseessä, tuomari ei nimittäin radan aikana tuominnut mitään virheitä. Radan päätteeksi hän kuitenkin kävi lisäämässä vitosen kosketuksesta. Videolta tuota ei näy, eikä ohjaaja kosketusta muista tapahtuneeksi, mutta muistaa kyllä sen, ettei Flaksi mennyt ihan suorilta putkeen, mahdollinen kiellon paikka siis. Kosketusvitonen vaatisi ohjaavan kosketuksen koiraan, se onkin sitten hieman mielenkiintoisemmin tulkittavissa oleva juttu. ;) Oli miten oli, rata oli hyvä, eikä yksi vitonen asiaa muuksi muuta. Harjoitukset jatkuvat kakkosissa ja ihan hyvä niin. Päivän viimeisen vedon alussa jo näki, että kierrokset oli liian kovat.  Radalta hylly. Voittovitonen meni mukavasti 5,40 etenemällä.



Sunnuntaina Teemu kisasi Jyrän kanssa. Nyt onkin ollut hetki taukoa yhteisessä tekemisessä. Torstain treenit oli hyvät, ja Jyrä tuli nätisti ohjauksiin. Sunnuntain radoilla Jyrä oli ohjaajan sanoin hyvin vapautunut. ;) Hyviä pätkiä ennen kuin lähti  täysin lapasesta. Mutta koiralla oli ainakin hauskaa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti