sunnuntai 24. toukokuuta 2026

TJ 6

 Hidasta elämää -kalenterin sivun sanoin: "Kun valo oli puhtaimmillaan ja kirkkaimmillaan, kaikki ympärillä alleviivasi uskoa, toivoa ja kaikkivoipaisuutta. Auringonsäteet sivelivät ihoa ja kuiskasivat: "Pystyt kyllä." Syreenin tuoksu valtasi tienoon ja mielenmaiseman ilmoittaen: "Tässä tämä elämä nyt on." Päivänkakkara kurotti innokkaasti venytellen täyteen loistoonsa ja haastoi: "Nyt on sinun vuorosi."

Näillä aatoksilla kohti tämän lukuvuoden viimeistä työviikkoa ja pian alkavaa kesäseisausta!







Kuluneella viikolla on viuhdottu töissä yrittäen hidastaa askelta ja hengitellä. On käyty tiistaina Sannin kesäkauden ekoissa ulkotreeneissä heti työhyvinvointi-iltapäivän päätteeksi. 


On käyty tekemässä sieltä saatuja läksyjä ja kontaktitreenejä. On aktivoitu myös vanhusosastoa Pullan lisäksi hallilla. 


On käyty ammattiyhdistyksen salaretkellä, joka suuntautui Suomenlinnaan ja Tulli-museoon. Kun kuljimme salakuljettajien reittiä päädyimme lopulta vankilaan Katajanokalle. Onneksi eristyssellistä pääsi yöksi omaan sänkyyn nukkumaan. 









On urakoitu viimeisiä työtöitä ja kotosalla pihahommia. Ja tietenkin käyty Pullan kanssa epiksissä. Tällä kertaa Hyvinkäällä harjoiteltiin keppejä hiekkakentällä. 












Iloa viikkoon!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti