Puuh. Onpahan ollut haipakkaa agilityrintamalla. Kaksi aivan huikean hienoa ja mukavaa, mutta samalla myös henkisesti ja vähän fyysisestikin rankkaa (jopa kenneltytölle!) arvokisaviikonloppua putkeen takana. Ei suosi maajoukkuekoirakoita SM-kisojen nykyinen järjestämisaika, mutta näillä mennään. Tanskan Pohjoismaidenmestaruuskisojen lisäksi nyt on siis takanapäin jo suomenmestaruuskisatkin. Ne kisattiin viikonloppuna Valkeakoskella. Perjantaina kun kurvasimme suoraan työpaikan pihasta kiireellä matkaan, oli sekä kenneltytöllä että ohjaajalla hieman löysä fiilis. Tuo fiilis ei kuitenkaan painanut liiaksi kisakentällä, vaan Team Flaksi otti etkokisojen hyppyradan voiton. Voitto tuli tällä kertaa pienellä erolla, mutta voitto on aina voitto, ja tällä kertaa kisaajia oli reippaanlaisesti - ei huonosti mummokoiralta olla 1./134. Erityisen upeaa tämä on ajatellen, että olimme kotona vasta tiistaina edellisestä reissusta. Toki ohjaaja ja koira välihuollettiin heti tiistaina Jossun/Ketteräkettu toimesta.
Kasseja ei edes kaikkia purettu kisareissujen välissä. Osa kuitenkin, kun pitihän ne kisavaatteet pyykätäkin välillä. Flaksi pakkasi mukaan vinkupallon ihan itse (tosin henkilökunta ei hyväksynyt ko. lelua mukaan hotelliin).
Lauantain yksilökarsintarata tarjosi haasteita, mutta oli tosi mukava ja yleisölle mielekäs rata seurata. Team Flaksi tykkäsi radasta, vaikka ei sitä nollannutkaan. Valitettavasti ohjaajan hienosta tsempistä huolimatta radalle mahtui pari kieltovirheeseen johtanutta Flaksin piruettia. Ne olivat kyllä nopeita ja näyttäviä, mutta tällä kertaa täysin väärässä paikassa. Tuloksella 10 ei ollut mitään asiaa finaaliin. Siirryimme siis tänäkin vuonna jo aikaisessa vaiheessa katsomoon. Juliuksen pitsa toimi lohduttajana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti